Uskalletaanko Suomessa harjoitella tarpeeksi kovaa? #1

Oli tammikuu uuden vuosikymmenen alussa. Makasin hierontapöydällä ja hierojani sanoi minulle.

”Kuule Pete, teepä juttu siitä, harjoitellaanko me täällä Suomessa liian varovasti,” hän sanoi. ”Pitäisikö meidän tehdä urheiljoista vielä enemmän urheilijoita. Harjoitella niiden ominaisuuksia.”

Esimerkiksi hän otti Perttu Hyvärisen, jonka tehoharjoittelua kausille 2019-2020 oli juttujen mukaan lisätty.

”Oli kiva kuunnella Hyvärisen haastattelua. V***u, sehän on ihan liekeissä. Se tietää, että sillä riittää,” hieroja sanoi, vanha valmentaja hänkin.

Otinpa siis härkää sarvista. Tässä sarjassa koetan selvittää, miten Suomessa harjoitellaan ja mitä ehkä voitaisiin tehdä paremmin. Sarjan ensimmäisen osan asiantuntijana toimii juuri Perttu Hyvärisen valmentaja Mikko Virtanen.

Tavoitan Virtasen matkalla Vöyrin SM-hiihtoihin. Aloitamme siitä, miten kestävyysharjoittelua lähestytään.

”Totta kai se yksilöllisyys ja harjoitustausta vaikuttaa siihen, miten harjoittelua lähestytään,” Virtanen sanoo.

Kestävyysharjoittelusta puhuttaessa harjoitusfilosofioita on karkeasti jaettuna kaksi: toinen painottaa määrää, toinen tehoja.

Määrää painottavassa kestävyysharjoittelussa painotetaan peruskuntoharjoittelun merkitystä ja tehoharjoittelua on suhteellisesti vähemmän. Tehoharjoittelussa taas tehdään useammin anaerobista harjoittelua. Siinä ollaan lähellä laktaattikynnystä eli maitohappoihin tutustutaan useammin. Tämä lisää ylikunnon riskiä, jos palautumiselle ei anneta tarpeeksi aikaa.

”Kyllä me Suomessa osaamme paremmin harjoituttaa aineenvaihduntaa ja hapenottokykyä kuin suorituskykyä eli voimaa ja nopeutta,” sanoo myös Virtanen.

Tästä syystä näistä kahdesta filosofiasta Suomessa on vallalla ollut perinteisesti näistä se ensimmäinen eli määrällinen harjoittelu.

Virtanen myöntää itsekin olevansa perinteisen kestävyysharjoittelun kannalla kuitenkaan tehoharjoittelua unohtamatta. Mutta Virtanen näkee, että juuri laadukkaalla peruskestävyysharjoittelulla hänen urheilijansa ovat nousseet huipulle. Hiihdon hän näkee olevan raaka kestävyyslaji, jossa tulokset tulevat vuosien aikana tehdystä laadukkaasta peruskestävyysharjoittelusta. Voimasta ja nopeudesta ei ole hyötyä, jos hiihtäjä ei muuten ole kunnossa.

”Valmennuksessa pitää tietty linja säilyttää, mutta valmennushan on ominaisuuksien kehittämistä. Roomaan on monta tietä, että se ei ole niin yksilöselitteistä. Joukkuelajeissakin ollaan menty enemmän siihen yksilölliseen suuntaan, että koko joukkue ei harjoittele samalla lailla. Pelaajilla on henkilökohtaisia harjoitusohjelmia,” Virtanen sanoo. ”Meillä kestävyyspuolella toisilla harjoittelu on määrävoittoisempaa ja toisilla nopeuteen ja voimaan perustuvaa.”

Jokaisella urheilijalla on omanlaiset ominaisuutensa, joita pitää harjoitella eri tavoilla. Eri ominaisuuksien pitää olla riittävällä tasolla, että urheilija pystyy kansainvälisellä tasolla pärjäämään. Asia ei, valitettavasti, ole niin mustavalkoinen, että tehoharjoituksia lisäämällä kansainvälinen taso saavutetaan.

Kyse on jälleen kerran ominaisuuksista niin kuin Virtanen jo aiemmin toi esille.

”Jos katsoo esimerkiksi toissa viikonlopun skiathloneja. Niin kyllä Therese Johaugilla ja Teresa Stadloberilla kyse on ennen kaikkea jaksamisesta,” Virtanen sanoo.

Toisessa ääripäässä on sitten Johannes Høsflot Klæbo kaltaiset hiihtäjät. Kläbo on nopeus- ja voimaominaisuuksiltaan aivan ylivoimainen.

”Bolshunov ja Klaebo ovat nostaneet kansainvälisen hiihdon vaatimustason ihan uudelle levelille,” Virtanen sanoo. ”Meidän pitäisi jo nuorista lähtien pystyä rakentamaan sellaisia urheilijoita, joilla nämä muut ominaisuudet ovat vastaavalla tasolla, että meidän ei tarvitse vain odottaa sitä, milloin Klaebolle sattuu huono päivä tai huono suksi.”

Perttu Hyvärisenkään kohdalla ei kyse ollut siitä, että hänen tehoharjoittelun määräänsä olisi nostettu valtavasti.

”Kyse on oikeasti muutaman tehoharjoituksen lisäämisestä,” Virtanen sanoo.

Ennemminkin Hyvärisen kovalle kunnolle syynä on ollut se, että hiihtäjä kärsi aiemmin jalkavaivoista, jotka selätettyään hän pääsi juoksemaan viime kesänä. Tämä sitten on näkynyt sitten suorituskyvyssä ja siinä, että jalka on myös ladulla liikkunut paremmin kuin aiemmin. Tähän, kun vielä lisätään se, että Hyvärinen on elänyt enemmän huippu-urheilijan elämää niin tulokset ovat nähtävissä tulostaululla.

Kysymykseen siitä, että pelätäänkö Suomessa tehoharjoittelua vähän liiaksikin asti, Virtanen vastaa: ”Mielestäni sitä tehoharjoittelua ei pelätä, mutta kestävyyden harjoittaminen nähdään tärkeämpänä. Nimenomaan sen peruskestävyyden monipuolinen kehittäminen. Mutta aina on niitä, jotka harjoittelee kovempaa ja aina niitä, jotka harjoittelee määrällisesti enemmän. Meidän kaksi parasta urheilijaa Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski harjoittelevat myös määrällisesti kaikista eniten.”

”Tosiasia kuitenkin on, että eihän anaerobinen suorituskyky parane metsässä käpyjä potkimalla vaan se tulee niiden vaativien tehoharjoitusten kautta. Samalla sitä tehoharjoittelua tukevaa määrää tulee olla, että se tehoharjoittelun prosentuaalinen osuus ei nouse liian suureksi, että ne pohjat kestävät,” Virtanen päättää.

Tietoa kirjoittajasta

Petri Lajunen

Olen isä, opettaja ja opiskelija. Intohimojani ovat kirjallisuus ja lukeminen sekä urheilu ja melkein kaikki maan ja taivaan väliltä ja niidenkin tuolla puolen.

Yksi ajatus artikkelista “Uskalletaanko Suomessa harjoitella tarpeeksi kovaa? #1”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s