Kuudennen viikon posituuttiset:

Posituuttinen

Viikon posituuttiset eli positiiviset uutiset:

1. Suomessa on otettu käyttöön uusi perhevapaauudistus. Tämä mahdollistaa myös isille enemmän aikaa kotona lasten kanssa. Uudistuksessa perheen päivärahapäivien kokonaismäärä nousee aiemmasta 11 ja puolesta kuukaudesta 14 kuukauteen. Nämä voidaan jakaa aiempaa tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Äidille kuitenkin sallitaa jatkossakin niin sanottu raskausrauha.

Asiasta uutisoi mm. Kauppalehti.

2. Tiesitkö, että merikotka ei ole enää niin uhanalainen kuin 45 vuotta sitten? Vuonna 1975 merikotkan poikasia syntyi vain neljä. Tänä vuonna vapaaehtoiset laskivat yhteenä 558 poikasta, mutta poikasten määrä voi olla jopa isompi.

Vuonna 1972 havahduttiin siihen, että merikotkalla ei oikein kulkenut. Silloin perustettiin työryhmä, jonka ensimmäisiin saavutuksiin kuului lintujen talviruokinnan järjestäminen ja tämä on ollut WWF:n mielestä yksi tärkeimmistä yksittäisistä toimista kantojen elpymiselle. Asiasta uutisoi IS.

3. Jan Vapaavuoren ideoima Helsinki Energy Challenge startannee muutaman viikon kuluttua. Haastekilpailun tavoitteena on saada ratkaistua Helsingin kaupungin lämmityksessä vähennettäisiin kivihiilen käyttöä. Kilpailu kestää palttiarallaa vuoden verran ja hakuaikaan kilpailuun päättyy toukokuussa.

Asiasta uutisoi HS.

Kuva: Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo

4. Helsingin pörssin yleisindeksi nousi korkeimmalle tasolleen kymmeneen vuoteen.

”Nousukausi sai jatkoajan jatkoajan,” sanoo S-pankin päästrategi Lippo Suominen Hesarin mukaan.

Suomalaiset teollisuusyhtiöt ovat tehneet tammi- ja helmikuussa odotettuja parempia tulosjulkistuksia. Osasyy hyviin tuloksiin saattaa olla se, että osan teollisuusyhtiöiden tulokset reagoivat markkinoihin viiveellä.

Asiasta uutisoi HS.

5. Onko sinulla vilkas lapsi? Tuntuuko, että hän ei tahdo rauhoittua? Jos vastasit kyllä niin ei hätää. Niilo-Mäki Instituutin tutkimuksen mukaan vain puoli tuntia yhteistä aikaa ja leikkimistä lapsen kanssa auttaa lastasi keskittymään paremmin.

Leikin avulla lapsen itsesäätely parani ja hän hallitsi paremmin tunteitaan. Yksi tutkimuksen tulos oli vähemmän yllättävästi se, että myös lapsen ja vanhemman vuorovaikutus parani.

Siis ei kun leikkimään.

Asiasta uutisoi YLE.

Petri Lajunen allekirjoitus

Tietoa kirjoittajasta

Petri Lajunen

Olen isä, opettaja ja opiskelija. Intohimojani ovat kirjallisuus ja lukeminen sekä urheilu ja melkein kaikki maan ja taivaan väliltä ja niidenkin tuolla puolen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s