Tummat pilvet Longinojan yllä

Longinojan tulevaisuus
Kuva: Henrik Kettunen
Käykö Longinojan taimenille näin?

Tänään 14.3.2020 kello 14 – 16 piti olla Malmin VPK-talolla piti olla tilaisuus, jossa olisi puhuttu Malmin lentokentän rakentamisesta. Tilaisuuden järjestäjät olivat Malmin uhanalaisen luonnon tulevaisuudesta huolestuneet stadilaiset. Tilaisuuden peruutti korona. Sen takia sinun kannattaa lukea tämä. Tämä on tarina Longinojasta.

Suomen tunnetuin oja on ehdottomasti Longinoja. Se on Vantaanjoen ensimmäinen sivuhaara, joka vaeltaa läpi Malmin Kehä I:n alitse ja takaisin Vantaanjokeen se laskee Savelan kohdalla ja siitä myöhemmin mereen.

Longinoja on ainutlaatuinen. Harvassa ovat sen kaltaiset purot Etelä-Suomessa, jossa voi nähdä villin luonnontaimenen. Onneksi pääkaupunkiseutu näyttää mallia ja esimerkiksi Helsingin ja Vantaan alueelta löytyy kymmeniä Longinojan kaltaisia kaupunkipuroja. Niitä näkee vain merellä tai Lapin puroissa, mutta jos kulkee loka-marraskuussa Longinojalla niin silloin niitä voi nähdä käytännössä keskellä Helsinkiä. Aiemmin savipohjaisesta purosta on tullut kaunis elinvoimainen puro pitkälti talkoovoimin.

Talkootöiden historia yltää vuosituhannen alkuun, jolloin siellä havaittiin ensimmäisiä merestä nousseita taimenia. Ensimmäisen havainnon teki Mr. Longinoja, Juha Salonen vuonna 2001. Hän on kirjaimellisesti kasvanut Longinojalla, sillä hänen lapsuudenkotinsa sijaitsee aivan puron lähellä. Hän oli puron reunalla tupakalla, kun huomasi, että taimen pyrki ylävirtaan, mutta putkessa oli tukos, joka esti taimenen etenemisen. Salonen poisti tukoksen ja taimen kiitti jatkamalla matkaansa.

”Pari viikkoa siitä pidettiin ensimmäiset kunnostustalkoot ja heti seuraavana päivänä uusilla soraikolla oli jo taimenet kutupuuhissa,” sanoo Salonen. ”Talkootarve sille oli silloin akuutti.”

Kuva: Petteri Hautamaa
Longinoja on tärkeä isolle joukolle ihmisiä.

Alkuun talkoolaiset järjestivät kiviaineksen pitkälti itse. Tukijoina Longinojan alkutaipaleella oli SeaGood oy Fort Deli ja Alueuutiset. Nykyään Helsingin kaupungin rakennusvirasto tarjoaa kaiken kiviaineksen, mitä talkoolaiset tarvitsevat, että puro pysyy kunnossa. Tämä on taannut sen, että talkoolaiset ovat voineet moninkertaistaa puron kunnostusalan.

Välillä Salosen on saattanut löytää takapuoli pystyssä ojasta puhdistamassa pohjan kiviä tiskiharjalla ja muutenkin hän on puroaktiivi, jolla riittää aikaa jokaiselle purosta kiinnostuneelle. Talkoilla estetään eroosiota, että maa ei pääse sortumaan ojaan tukemalla rantapenkkoja puuaineksella sekä luodaan taimenen kudulle paremmat edellytykset.

Longinoja kiinnostaa ihmisiä. Jos alkuun talkoolaisten määrä oli yhden käden sormilla laskettavissa niin vuonna 2017 talkoolaisten määrä oli 112. Tähän on vaikuttanut myös se, että sosiaalista mediaa on hyödynnetty Longinojan tunnetuksi tekemisessä. Talkootyö ei ole jäänyt pelkästään siihen, että puro on saatu virtaavaksi ja elinvoimaiseksi. Se ei ole enää likaoja vaan kaunis elävä puro, mutta sen varrella kiertää myös Luontopolku, sekin Salosen käsialaa alunperin.

”Longinojan tärkeys on se, että se on esimerkki muille,” sanoo Salonen. ”Longinoja on todennäköisesti Suomen kutevin puro.”

Tutkija Ari Saura Luonnonvarakeskukselta on työskennellyt pitkään Longinojan kanssa. Hän on ollut mukana tekemäs-sä ensimmäisiä taimenen ja lohen kotiutusistutuksia sekä koekalastusseurantoja jo vuodesta 1997. On mahdollista, että Salosen näkemä taimen olisi ollut juuri näistä istutuksista.

”Tällä hetkellä Longinojassa on kolme taimenta per metri. Longinojan on kokoonsa nähden hyvin merkittävä,” sanoo Saura. ”Siellä viihtyvät hyvin myös purokatka ja kymmenpiikki, jotka ovat mainioita ravintokohteita taimenelle.”

Moni taimen vaeltaa Longinojalle, myös ne, jotka eivät ole siellä syntyneet. Tällä hetkellä Longinoja kantaa niin paljon taimenta kuin Longinojan kokoinen puro kykenee. Puhdasta vettä Longinojaan on virrannut Tattariharjun lähteistä. Kalaisa Longinoja on voinut olla joskus ennenkin, koska sen lisääntymiselle on siellä hyvät edellytykset, Sauran mukaan.

Kuva: Mikko Joensuu

”Tällä hetkellä Longinojan vesi on hyvin sähköä johtavaa hulevesien takia,” sanoo Saura. ”Veden sähkön johtokykyä nostavat muun muassa katujen sulana pitoon käytettävä maantiesuola, joka päätyy sitten Longinojaan.”

Isompiakin uhkia on kuin sadevesien huuhtomat hulevedet. Yksi niistä liittyy ehkä paradoksaalistikin Malmin lentokentän rakentamiseen.

”Mielestäni suurin uhka, kun lentokenttää rakennetaan on veden laadun heikkeneminen. Erityisesti veden pH huolettaa minua. Purossa sekä sen läheisyydessä elää monipuolinen ja lajirikas vesiperhos-fauna. Vesiperhoset ovat erittäin pH:n vaihteluille,” Juha Salonen sanoo. ”Vesiperhoset ovat myös tärkeää ravintoa taimenille.

Lisää tummia pilviä Longinojan ylle luovat rakentamisen aikaiset hulevedet sekä se, että lentokentän tilalle tulevat rakennukset tehdään pehmeälle savipohjaiselle maalle, joka on riski lähdeperäiselle purolle kuten Longinoja on. Longinojasta tekee ainutlaatuisen juuri lähdeperäisyys, jonka takia vesi on viileää ja kaupunkipuroksi hyvälaatuista. Siksi se on taimentiheydeltään Suomen parhaita vesistöjä

Kuva: Mikko Joensuu
Longinojan luonto on hyvin monipuolinen

”Malmin rakentamisen riskit Longinojalle ovat ensisijaisesti työnaikaisia. Olen perehtynyt Malmin hulevesiselvityksiin ja alueen hulevesien käsittelyvaatimukset ja puron aluevaraukset huomioivat Longinojan vedenlaadun ja ekologisen tilan ehkä paremmin kuin missään muussa kohteessa Suomessa,” sanoo ympäristöinsinööri Juha-Pekka Saarelainen. ”Malmin rakentamisen riskit Longinojalle ovat ensisijaisesti työnaikaisia.”

Tästä huolimatta työmaavesien näkökulmasta Longinoja on ympäristöinsinöörin painajainen.

”Rakentaminen kestää vuosikymmeniä ja yksikin rankkasade, jonka aikana työmaavesien käsittely pettää, voi aiheuttaa purolle ja sen kalastolle peruuttamatonta vahinkoa. Pohjarakentamisessa käytetään kalkki-sementtistabilointia, jonka liete päästessään valumavesien mukana puroon, nostaa veden pH:n erittäin korkeaksi,,” sanoo Saarelainen.

Haasteet eivät jää vain tähän. Jääkaudella Helsinki on ollut merenpohjaa. Itämeri oli tuolloin nykyistä laajempi ja suolaisempi.

Tämä näkyy maaperässä ja riskinä on, että maaperässä oleva rikkisulfaatti pääsee vapaaksi maaperästä ja ilman kanssa reagoidessaan siitä muodostuu rikkihappoa. Jos tätä ei tunnisteta ajoissa veden pH-arvo laskee liian pieneksi, joka on kaloille haitallista. Sulfidisaven pH on 4, kun kaloille alkaa jo muodostumaan ongelmia 5 pH-asteen kohdalla.

”Yleisesti työmaavesien käsittelyyn vaikein asia on aukikaivetun saven eroosio rankkasateiden aikana. Malmin tapaksessa se on rakentamisen aikana huomioitava katkeamatta kymmeniä vuosia,” sanoo Saarelainen.

Rankkasateiden aikana valumavesien kiintoainepitoisuus voi olla jopa 2000 milligrammaa litraa kohden. Nykyinen vaatimus työmaavesille on 300 milligrammaa litraa kohden, joten kiintoaineiden määrä, joka luontoon pääsee, voi olla jopa kolminkertainen. Kaupallisia tuotteita ei työmaiden valumavesien käsittelyyn ole ja resurssit valvontaan ovat pienet.

”Nykyinen vaatimus työmaavesille on 300 milligrammaa litraa kohden, mutta rankkasateen aikainen pitoisuus käsittelyn pettäessä voi olla lähes kymmenkertainen. Sellainen savipuuro täyttää kutusoraikot nopeasti,” toteaa Saarelainen.

Saarelaisen mukaan Suomessa kannattaisi ottaa mallia Ruotsista, jossa on määrällisten raja-arvojen lisäksi laadullisia vaatimuksia hulevesille. Ruotsissa hulevedet pitää käsitellä, jos hulevesien kiintoainepitoisuus ylittää 175 milligrammaa litraa kohden.

”Longinojan kannalta olisi erittäin tärkeää että tälläiset raja-arvot saataisiin käyttöön Suomessakin ennen Malmin alueen rakentamista,” Saarelainen sanoo. ”Ruotsissa on käytössä esimerkiksi Tukholman läänin raja-arvot, jotka velvoittaa hulevesien laadulliseen käsittelyyn katu-alueilla joilla ajaa yli 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Longinojan yläpuolella Kehä I:llä kulkee 60 000 ajoneuvoa vuorokaudessa eikä hulevesiä käsitellä mitenkään.”

Saarelainen on testannut yhdellä Staran työmaalla pilot-hankkeessa nykyaikaista työmaavesien käsittelyjärjestelmää ja tulokset olivat lupaavia. Biosuodatukseen perustuva laitteisto poisti 96 % kiintoaineesta. Tämän vuoden aikana laitteisto olisi tarkoitus saada kaupalliseen käyttöön. Ratkaisuja siis on tarjolla ja Saarelainen sekä Salonen kehuvat Helsingin kaupungin toimintaa asiassa. Ongelman saattavat kuitenkin aiheuttaa yksityiset urakoitsijat, jotka eivät välttämättä ole yhtä valveutuneita ympäristön suhteen kuin Helsingin kaupunki.

”Urakoitsijoiden tehtävä on rakentaa eivätkä he ole ole vedenkäsittelyn ammattilaisia. Työmaavesienkäsittelyyn ei ole tällä hetkellä valvontaa tai sanktioita, jonka takia kuormituspäästöjä kaupunkipuroihin sattuu vielä ikävän usein,” sanoo Saarelainen.

”Esimerkiksi maalämpöporauksien tekijät laskevat vesiä suoraan viemäriin,” Salonen sanoo.