Just another day at the office -Jalkapallomaalivahdin työpäivä

René Higuita oli persoona isolla peellä. Samalla hän oli aikaansa edellä pelillä, joka saattoi näyttäytyä aikalaisilleen hyvinkin riskialttiina.

Tänä päivänä hänet muistetaan skorpionipotkusta, jonka hän esitti Wembleyllä Englantia vastaan ja siitä, kun hän menetti pallon rangaistusalueen ulkopuolella Roger Millalle, joka sinetöi Kamerunin etenemisen neljännesvälieriin vuoden 1990 MM-kisoissa.

”Mennään kauas taaksepäin, mutta René Higuitalla oli sama filosofia pelata jalkapalloa kuin Manuel Neuerilla,” sanoo Marko Frantsi. ”Tänä päivänä maalivahdilta vaaditaan proaktiivisuutta. Maalivahdin pitää ymmärtää, miten joukkue puolustaa ja miten joukkue hyökkää. Ennen riitti, että hoidit oman tehtäväsi boksissa.”

Marko Frantsi vastaa HJK:n poikien Akatemian maalivahtivalmennuksesta. Lisäksi hän vastaa HJK:n B-poikien sekä Klubi04:n maalivahdeista ja on mukana myös HJK:n edustuksen valmennuksessa. Frantsilla on erinomainen näkemys siitä, mitä tämän päivän jalkapallomaalivahdilta vaaditaan.

Manuel Neuer toi Brasilian MM-kisoissa vuonna 2014 suuren yleisön tietoisuuteen uudenlaisen tavan pelata jalkapalloa. Korjaan. René Higuita toteutti pelitapaa jo reilut parikymmentä vuotta aiemmin. Eikä Neuer todellakaan ollut ainoa maalivahti, joka osallistui peliin aktiivisesti. Victor Valdés oli ollut Barcelonassa tyylin uranuurtaja. Manuel Neuer vain teki sen paremmin kuin kukaan muu aiemmin.

”Barcelona aloitti pallonhallintapelin, jossa maalivahdin osuus oli todella tärkeä. Siellä nähtiin, että maalivahdin työnkuva on todella monipuolinen eikä se ole pelkästään pallojen torjumista,” sanoo Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien maalivahtivalmentaja Antti Niemi.

Maalivahdin työnkuva on viimeisten parin kymmenen vuoden aikana muuttunut hurjasti. Jos maalivahti jättäisi työvoimatoimistoon hakemuksen työttömänä työnhakijana, niin maalivahdit, jotka ilmoittaisivat olevansa vain loistavia torjujia, olisivat pitkäaikaistyöttömiä. Tänä päivänä huippujoukkueen maalivahtihankintaa voidaan verrata auton hankintaan. Välttämättä ei hankinta kalleinta vaan ominaisuuksiltaan joukkueen tarpeisiin sopivin.

”Hyvä esimerkki on se, kun Pep Guardiola meni Manchester Cityyn. Hänen ensimmäisiä liikkeitään oli Joe Hartin korvaaminen Edersonilla. Joe Hart oli muuten loistava maalivahti, mutta hänen jalalla pelaamisensa ei ollut yhtä hyvä kuin Edersonilla,” Niemi sanoo. ”Maalivahti ei ole enää oma juttunsa pelin sisällä vaan maalivahti on suoraan kytköksissä peliin. Maalivahdin pitää pystyä olemaan kuin kenttäpelaaja pelin avaamisvaiheessa.”

Maalivahti Jesse Joronen aloitti uransa uuden vuosituhannen alussa Simpeleellä. Hän on kulkenut pitkän matkan Simpeleeltä Englannin ja Tanskan kautta aina Italiaan Brescian Serie A – joukkueen ykkösmaalivahdiksi. Hän on päässyt myös näkemään lajin muutoksen läheltä.

”Tilan hallitseminen puolustuslinjan takana on ollut minulle luontaista. Olen seikkaillut boksin ulkopuolella ihan pienestä asti. Olen nähnyt loogisena puolustaa puolustuksen selän takana olevaa tilaa. Se on parempi minulle, jos ehdin palloon ennen hyökkääjää,” hän sanoo. ”Juniorisarjoissa meillä ei ollut mikään äärimmäisen taitava joukkue, joten sen sijaan, että olisimme kierrättäneet palloa alakerrassa niin pelasimme perinteisempää riskienhallintaa. Ehkä aktiivisempi peliin osallistuminen tuli mukaan enemmän vuodesta 2009, kun menin Englantiin. Suurin vaikuttaja tämän ymmärtämiseen oli Slaviša Jokanović, kun hän oli Fulhamin valmentaja. Hänellä oli selkeitä malleja maalivahdeille, miten toimia ja hän näki sen tärkeänä osana avauspelaamista ja pallonhallintaa.”

Pitkän tien jalkapallossa kulkeneet jalkapallovalmentaja Juha Malinen ja Niemi kuitenkin näkevät, että vaikka jalalla pelaaminen on tärkeä ja olennainen osa maalivahtipelaamista, niin on puhe maalivahdin potkutekniikasta vähän karannut lapasesta.

”Ammattilaisurallani elin siitä, että olin hyvä torjuja, mutta pelinavaaminen ja jalalla pelaaminen eivät olleet sellaisella tasolla, että niillä pärjättäisiin tämän päivän Valioliigassa,” Niemi sanoo. ”Itselläni vähän särähtää korvaan se, että aina puhutaan vain maalivahdin jalalla pelaamisesta. Maalivahti on kuitenkin ainoa pelaaja, joka saa käsillään pysäyttää pallon.”

Maalivahti on puolustuksen johtaja

Tänä päivänä moni menestyvä joukkue luottaa pelitapaan, jossa maalivahdilla on hyvinkin suuri rooli. Näistä parhaita esimerkkejä ovat jo aiemmin mainittu Barcelona sekä Liverpool.

”Liverpoolin puolustaminen toimii kollektiivina ja he ovat onnistuneet pirun hyvin siinä, että jokainen puolustaja hoitaa oman ruutunsa. Allisson Becker on päässyt tämän takia aika helpolla Liverpoolissa. Hän on hoitanut toki myös oman ruutunsa hyvin,” sanoo Frantsi.

View this post on Instagram

+3 points 🤩🧤 #AB1 #YNWA #UCL #Godisgood

A post shared by Alisson Becker (@alissonbecker) on

Jesse Joronen kertoo, että puolustajien kanssa pyritään sopimaan kummalla jalalla vastustaja päästetään laukomaan, että nämä eivät pääsisi käyttämään vapaasti vahvuuksiaan.

”Pelin aikana ohjaan peliä paljon äänellä ja tsemppaan. Maalivahti näkee pelin kuitenkin paljon paremmin kuin kenttäpelaajat,” hän sanoo. ”Mutta sitä ei saa tehdä kuitenkaan liikaa, että se ei kärsi inflaatiota.”

Joskus joukkueessa on maalivahti, joka on joiltakin ominaisuuksiltaan vajaa. Nämä ongelmat saattavat liittyä kassarin pituuteen tai taitoon avata peliä. Silloin tilanteessa pitää pyrkiä kätkemään maalivahdin heikkouksia kenttäpelaajien avulla. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja sekä pitkän leipätyön pääsarjavalmentajana tehnyt Juha Malinen allekirjoittaa, että tänä päivänä menestyvä joukkue tarvitsee taakseen monipuolisen maalivahdin.

”Jos maalivahti ei pysty pelaamaan liberona tai hallitsemaan isoa aluetta, niin pitää miettiä, pystyykö joukkue prässäämään ylhäältä tai pitämään puolustuslinjaa ylhäällä. Koska jos maalivahti ei tähän pysty, ylhäältä prässääminen sisältää ison riskin,” Malinen sanoo.

Jalkapalloa voi pelata monella tavalla. Voi olla, että joku valmentaja peruuttaa bussin 16 metrin rajalle, kun taas toinen luottaa joulukuuseen ja kolmas paineistaa ylhäältä. Näissä vaihtelevissa taktiikoissa ja muodostelmissa maalivahdin rooli avauspelaamisessa voi olla hyvin erilainen.

”Maalivahdin rooli joukkueen pelaamisessa pitää suhteuttaa aina siihen, mikä kulloisellekin joukkueelle sopii parhaiten. Vaikka maalivahti olisi kuinka taitava jalalla, niin se ei tarkoita sitä, että aina pitäisi pelata maalivahdin kautta,” Malinen sanoo.

Moderni maalivahti on räjähtävä

1990-luvulla, kun Oliver Kahn ja Peter Schmeichel olivat tämän sinisen planeetan rangaistusalueilla alfauroksia, olivat ajat erilaisia. Bayern Munchenin Oliver Kahn oli vanttera ja sähäkkä oman alueensa herra ja Peter Schmeichel hallitsi Manchester Unitedin riveissä Old Traffordin rangaistusaluetta isännän ottein vuosikymmenen ajan. Viimeksi mainittu tanskalainen jätti oli lähes satakiloinen. Näiden kahden herrasmiehen ajoista ajat ovat aika paljon muuttuneet.

”Isoin muutos on mielestäni tapahtunut siinä, että maalivahdin pitää edelleen olla vahva, mutta he eivät ole enää ruumiinrakenteeltaan niin raskasrakenteisia ja he ovat kokonaisvaltaisesti urheilullisempia,” sanoo Frantsi. ”Maalivahtien täytyy olla urheilullisempia, että he pystyvät toteuttamaan vaadittavia tekniikoita.”

Lähitorjuntatekniikoita, joihin Frantsi viittaa, on jalkapallomaalivahdeilla kaksi, jotka dominoivat tällä hetkellä. Saksassa on suosiossa blokkipeli, jossa maalivahti pyrkii pysäyttämään vedon. Toinen on italialainen tyyli, jossa kassarit hyökkäävät aggressiivisemmin kohti palloa pyrkien saamaan pelivälineen hallintaansa. Toisin kuin jääkiekossa, jossa maalivahdin torjuminen on hyvinkin teknistä, niin jalkapallossa yhtä oikeaa tapaa torjua palloja ei ole.

jalkapallomaalivahdin lähitorjunta
Kuva: TP North Productions

”Olen itse muuttanut polvivammojen jälkeen torjunta-asentoa ja tapaa, jolla liikun. Aiemmin asetin polveni koko ajan käsittämättömiin riskeihin,” sanoo Joronen. ”Vaihdoin reisipainotteisesta torjunta-asennosta enemmän pakarapainoitteisempaan asentoon. Nostin asentoani ylöspäin ja toin siihen mukaan sellaista tietynlaista hyppelyä. Asennon muutoksen jälkeen minulla meni vuosi, että liikkuminen tuli selkärangasta ja tunsin pääseväni taas hyvin liikkeelle.”

Vaikeimpia maalivahdeille ovat Jorosen mukaan sellaiset laukaukset, jotka lähtevät viiden viiva seitsemän metrin säteellä maalista. Maalivahdin reagointi ja sijoittuminen ovat näissä tilanteissa kaikista hankalimpia.

”Älä kerro hyökkääjille, mutta henkilökohtaisesti kaikkein vaikeimpia minulle ovat läheltä tulevat kovat laukaukset, jotka tulevat aivan jalan juureen,” hän sanoo.

Kun luo katseen nykymaalivahtien pituuteen, niin äkkiväärä voisi kuvitella, että maalivahdin pitää olla pitkä. Liverpoolin Alisson Becker on 1,91m, Manchester Unitedin David de Gea on 1,92m, Bayern Munchenin Manuel Neuer on 1,93m ja Real Madridin Thibaut Courtois on senttiä vaille kaksi metrinen. Pitkiä miehiä kaikki.

”Enemmän ja enemmän mennään siihen suuntaan, että veskarit ovat pitkiä. Lyhyitä maalivahteja löytyy Espanjasta ja PSG:n Keylor Navas,” sanoo Antti Niemi. ”Mutta pääsääntöisesti veskarit ovat pitkiä. Se on ihan loogista, koska mitä pidempi maalivahti on, sitä enemmän hän peittää maalista ja on helpompi torjua palloja. Niin se vain on.”

Myös Suomen maajoukkueen kaikki maalivahdit ovat pitkiä. Jesse Joronen on lähemmäs kaksimetrinen torjuja. Hänellä on vartta kolme senttiä alle kahden metrin. Hän kokee, että pitkästä varresta on hänelle etua.

”Saan enemmän aikaa, koska olen pitkä ja pystyn pelaamaan taaempana tietyissä tilanteissa kuin pienemmät veskat. Saan enemmän reaktioaikaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin taaempana joka tilanteessa ,” Joronen sanoo. ”Minun ei tarvitse ahnehtia ja hakea reaktiotorjuntaa vaan pystyn luottamaan kokooni. ”

Pituuden lisäksi korostuvat maalivahdin voiman- ja nopeudentuotto-ominaisuudet. Barcelonan maalia vartioiva Marc-André ter Steeger on metrin ja 87 senttiä pitkä, mutta hoitaa leiviskänsä erinomaisesti. Sellaiset maalivahdit, jotka häviävät pituudessa, joutuvat korjaamaan sen muilla ominaisuuksilla. Yhteinen nimittäjä kaikille tämän päivän maalivahdeille on, että he ovat räjähtäviltä ominaisuuksiltaan huomattavasti edellä ennen heitä käyneitä maalivahteja.

”Kaikkein tärkein ominaisuus minulle maalivahtina on, että tunnen kehoni,” sanoo Jesse Joronen. ”Silloin, kun olen telakalla, tunnen ,että kuka tahansa on parempi kuin minä. Sen takia minulle ominaisuuksia tärkeämpää on olla kunnossa.”

Joronen myöntää saaneensa paljon apuja isältään Timo Joroselta, joka on valmentanut menestyksekkäästi urheilijoita hyppylajeissa. Tänä päivänä maalivahdin tonttia hoitaakseen nimenomaan hyppylajeissa tarvittavat ominaisuudet korostuvat maalivahtien harjoittelussa.

”Jos mietimme koko Suomen kuvaa, niin olemme vielä aika lapsen kengissä maalivahtien fyysisen harjoittelun osalta. Suuressa osassa seuroista maalivahdit tekevät samoja harjoituksia kuin kenttäpelaajatkin,” sanoo Niklas Virtanen. Hän vastaa HJK:n fysiikkaharjoittelusta ja sen yhdenmukaisuudesta läpi seuran akatemian.

”Tietty määrä kenttäpelaajilla ja maalivahdeilla on yhteistä harjoittelua. Tiedämme, että jalkapallossa tulee tietyn tyyppisiä suorituksia myös maalivahdeille, mutta maalivahdeilla on omat ominaisuudet, joita he tarvitsevat. Maalivahtien pitää olla erilailla paljon räjähtävämpiä suorituksissaan kuin kenttäpelaajien ja ylävartalon käyttö on täysin erilaista kuin kenttäpelaajilla. Harvoin hyökkääjä tarvitsee niin paljon liikkuvuutta esimerkiksi olkaniveleen kuin maalivahti,” sanoo Virtanen. ”Kentällä, kun pelaajat tekevät nopeusharjoittelua, niin veskarit useasti tekevät samaan aikaan hyppyharjoittelua.”

Plyometrinen harjoittelu on tullut jäädäkseen maalivahtivalmennukseen. Plyometrisella harjoittelulla tarkoitetaan härmäläisittäin loikka- ja hyppyharjoittelua. Jalkapallomaalivahdin loikkaharjoittelu poikkeaa kuitenkin huomattavasti, jos verrataan sitä esimerkiksi lentopalloilijoiden loikkaharjoituksiin. Olosuhteet sekä jalkapallomaalivahdin hypylle ja alastulolle saattavat olla huomattavasti haasteellisemmat jalkapallossa kuin lentopallossa.

”Veskoilla on paljon sitä, että mietitään kumman jalan pitää ponnistaa ja mihin esimerkiksi varpaat on kääntyneinä. Maalivahtien hyppyharjoittelu ei ole sitä, että katsotaan kirjasta, miten hypitään. Pitää ymmärtää, miten maalivahtien pitää hyppiä, että harjoitteet tukevat pallon torjumista.”

HJK:ssa maalivahtien plyometrista harjoittelua pyritään rakentamaan järjestelmällisesti jo nuoresta lähtien.

90 minuutin paine ja rankkarit päälle

Maalivahdin paikka on varmasti se tuulisin, mitä jalkapallossa voi olla. Sen ero, oletko ottelun sankari vai konna, voi olla hiuksenhieno. Mutta siinä on myös paikan taika.

”Olet paljon vartijana, sinulla on todella iso vastuu. Pystyn auttamaan muita ihmisiä olemalla luottamuksen arvoinen,” vastaa Joronen, kun kysyn mikä on parasta tolppien välissä pelaamisessa.

Jalkapallomaalivahdin työ vaatii henkistä kanttia, jota ei monella ole.

”Maalivahtipeli on aika paljon korvien välistä kiinni. Sinulla voi olla kaikki fyysiset ominaisuudet ihan loistavat, mutta jos sinulla ei ole halua syödä palloja niin voi olla, että homma ei vaan toimi,” sanoo Joronen.

”Peli kestää 90 minuuttia ja se on aika pitkä aika. Vaarallisinta, mitä voi tehdä, on puolen tunnin kohdalla alkaa miettiä, että tämähän menee itsestään,” sanoo Niemi. ”Jos alat pilkkoo hyvää tekemistä maalissa niin on siinä ihan selkeä logiikka. Se tulee siitä, että keskityt ja havainnoit ja teet oikeita juttuja ennen kuin torjut.”

Pallon edessä oleminen vaatii keskittymistä ja henkistä kanttia. Samanlaisella katujätkämäisyydellä, jota jääkiekossa nähdään, ei kuitenkaan välttämättä pärjätä viheriöillä. Jalkapallomaalivahtien heimoon kuuluvat vaikuttavat olevan rauhallisempia kautta linjan ja enemmän osa joukkuetta.

”Maalivahtina oleminen vaatii aika kovaa luonnetta. Se ei kuitenkaa saa mennä oman edun tavoitteluksi vaan joukkueen edun pitää mennä oman edun edelle,” sanoo Frantsi.

Jesse Joronen Ateenassa marraskuussa 2019 Suomen kohdatessa Kreikan.
Kuva: Jussi Eskola

Jesse Joronen ei koe, että jalkapallomaalivahdin on syytä tieten tahtoen etsiä ja ruokkia itselleen flow-tilaa. Hän näkee tärkeämmäksi rakentaa oman rutiinitason niin korkeaksi, että se kantaa jokaisen pelin.

”Lähestyn peliä pragmaattisesti joukkueen etu edellä. Haluan olla luotettava joka ilta, en vain silloin, kun ylitän itseni,” sanoo Joronen.

Maalivahdin henkistä kanttia ei mitata varmasti missään muissa tilanteissa niin paljon kuin rangaistuslaukauskisoissa. Jorosella on näyttöjä suuremmissa karkeloissa hyvin suoritetuista rankkarikisoista. Vuonna 2018 syksyllä, kun Joronen pelasi FC Kööpenhaminassa, hän piti maalinsa puhtaana 210 minuuttia ja loisti ratkaisevassa rangaistuslaukauskisassa.

”Rankkarikisat ovat erinomaisen kivoja ja tykkään niistä todella paljon. Se on yksi vastaan yksi tilanne. Pelaajan pitäisi joka kerta siltä etäisyydeltä pystyä laittamaan pallo sisään. Ihan vaan sen takia, että maalivahti ei ehdi reagoida,” sanoo Joronen. ”Siinä kuitenkin tulee se psykologinen puoli. Pelaaja miettii, että tietääkö veskari, että tykkään toisesta kulmasta enemmän, millainen olo pelaajalla on, onko satanut ynnä muuta. Kaikki asiat tulevat peliin ja se on mielestäni todella mielenkiintoista.”

Tämä on se hetki, kun muuten erittäin rauhallinen Joronen selkeästi innostuu haastattelun aikana. Kysymykseen, saako Joronen psyykattua laukojaan epävarmuutta, Joronen vastaa:

”Saan.”

Mutta miten, se jääköön Jorosen ja kulloisenkin laukojan väliseksi salaisuudeksi.

Kuva: TP North Productions

Piditkö jutusta? Sitten varmasti pitäisit myös näistä:

Maalivahdit – jääkiekon yksinäiset

Monilajisuus – urheilun pitäisi innostumista ja onnistumista

Katsaus jääkiekon harjoitteluun

Petri Lajunen allekirjoitus

Maalivahdit – jääkiekon yksinäiset

Pihapeleissä se olin minä. Se pullukka, joka laitettiin maaliin. Suurin idolini oli Patrick Roy. Roy luisteli aina viivojen yli varoen osumasta niihin, puhui tolpille ja puki varusteet päälleen jokaiseen peliin täsmälleen samassa järjestyksessä. Kaiken muun lisäksi hän voitti oikeastaan kaiken, mitä maalivahti voi NHL:ssä voittaa. Siitä lähtien olen rakastanut heitä, maalivahteja.

Kuva: Riku Laukkanen

Maalivahdin roolissa on jotain runollista. He ovat yksilöurheilijoita joukkuelajissa, sanotaan.

”Se pitää hyvin pitkälle paikkansa. Valmennusprosessikin maalivahtivalmentajan kanssa on hyvin erilainen,” sanoo uhreilupsykologi Niilo Konttinen. ”Se itse lajisuoritus on niin erilainen kuin kenttäpelaajilla ja lajisuorituksen vaatimukset ovat erilaiset. Sitä kautta tulokulma on erilainen, mitä kenttäpelaajien kohdalla. Maalivahti on kuitenkin pelin aikana yksin ja joudut itsesi kanssa tekemään töitä. Olet aika lailla omillasi pelin aikana.”

Niilo Konttinen toimii leipätyökseen KIHU:n urheiluspykologina ja lisäksi hän toimii tällä hetkellä yhteistyössä Tapparan kanssa. Vuosien varrella Konttinen on työskennellyt siis myös huippumaalivahtien kanssa.

”Se on luonnejuttu, että uskaltaa olla kiekon edessä ja ei väistele sitä,” sanoo Janne Laine. Hän on ollut yhdessä HIFK:n liigajoukkueen maalivahtivalmentaja Jan Lundellin kanssa rakentamassa HIFK:hon maalivahdeille polkua, jossa saman koulukunnan maalivahteja pystytään kasvattamaan edustusjoukkueeseen asti. Lisäksi hänellä on yhdessä Rolf von Hedenbergin kanssa maalivahtivalmennukseen erikoistunut yritys Entiset lupaukset ja hän toimii 17-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana.

Maalivahdeista on tullut perhosia

Parissa kymmenessä vuodessa peli on muuttunut paljon, voisi sanoa, että isosti. Sen myötä maalivahtipelaaminenkin on muuttunut. Torjuntatyyleistä lähtien on perustat luotu aivan uusiksi. Vuosituhannen vaihteessa oli kahden koulukunnan veskareita. Toiset pysyivät pystyssä ja toiset pelasivat leveässä V-asennossa. Näitä viimeisiä kutsuttiin perhostyylin veskareiksi. Nykyään pystytyylin veskareita ei enää ole.

Kaukaloista eläköitynyt huippuvahti Juuso Riksman pelasi 16 vuotta ammattilaisena. Riksmanin saavutuksiin kuuluu muun muassa kaksi hopeaa Liigasta ja mestaruus HIFK:ssa keväällä 2011. Hän näki suuren muutoksen maalivahtipelin kehityksessä.

”Jossain vuoden 2000 paikkeilla vanhan liiton toispolvitorjunnasta alettiin jauhaa perhostyyliä, jossa molemmat polvet olivat jäässä, tuli kiekko mihin tahansa,” sanoo Riksman. ”Se oli ihan alkukantaista. Mutta pikku hiljaa alettiin vaan jauhaa ja tehtiin toistoja toiston perään. Alkuun se tuntui aika vaikealta.”

Juuso Riksman ehti 16 vuoden aikana edustaa kahdesti Porin Ässiä.
Kuva: Tomi Natri

Maalivahtipelaaminen on viimeisteltyä ja enemmän pieniä oikea-aikaisia liikkeitä. Viimeisimpänä maalivahtipelaamista on muuttanut Reverse VH eli kavereiden kesken RVH. Valtaosa tämän päivän huippumaalivahdeista käyttää sitä tekniikkaa. Tekniikalla viitataan siihen, miten veräjän vartija liikkuu tolppien läheisyydessä.

” RVH:ta en ole aina käyttänyt. Se tuli yleisemmin käytetyksi tekniikaksi muistaakseni viitisen vuotta sitten ja sen jälkeen kehittynyt entisestään,” Frans Tuohimaa sanoo. ”Nykyään se on varmasti yleisin tekniikka jalka tolpassa kiinni pelatessa. Tekniikassa erityisesti niin sanotun ankkurijalan, keskemmällä kenttää olevan jalan käyttö on kehittynyt. Sillä suunnataan ja kontrolloidaan asento niin, että jokaiseen suuntaan pääsisi vielä hyvin liikkumaan,”

Tuohimaa pelasi päättyneellä kaudella Liigaa Helsingin IFK:ssa. Edmonton Oilers varasi Tuohimaan seitsemännellä kierroksella vuoden 2011 varaustilaisuudessa. Hänellä on kokemusta kotimaan lisäksi Pohjois-Amerikasta.

Entiset lupaukset avaavat reverse-tekniikkaa.

”Vuosien varrella turha hötkyily on jäänyt pois. Olen aina arvostanut eleetöntä pelityyliä ja iän karttuessa myös taidot varmasti yhä paremmin sopeutuneet tähän. Liike parantunut joten kerkeää paremmin tekemään eleettömiä torjuntoja,” vastaa Tuohimaa, kun kysyn, miten hänen torjuntatyöskentelynsä on muuttunut vuosien aikana.

Tänä päivänä maalivahdit ovat kaikki suhteellisen eleettömiä. Heidän tekniikkansa on viimeiseen asti hiottu. Täydellisesti hiottuja eleettömiä koneita, jotka harvoin joutuvat venymään paraatipelastuksiin, mutta silloin, kun he venyvät, onko kyse maalivahdin virheestä.

”Maalivahdin tulee olla tietyllä lailla aika älykäs ja laskelmoiva nykyjääkiekossa. Peli on niin nopeaa ja niin paljon tehdään näköesteitä kiekon tielle, että maalivahdin pitää koko ajan seurata kiekkoa ja olla fyysisesti valmis nopeisiin kiekon ja pelaajien suunnanmuutoksiin,” sanoo Laine. ”Voi olla, että tulee näköeste ja nopea suunnanmuutos ja silti maalivahdin pitää löytää tiensä kiekon alle. Siinä korostuu maltti ja sijoittuminen, maalivahti on osannut hyvällä pelinluvulla ennakoida, että on oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.”

Silti huipullakin on vieläkin torjujia, jotka ovat pitäneet kiinni vanhasta, mutta silti pystyneet onnistuneesti modernisoimaan omaa pelityyliään.

Henrik Lundqvist, Jonathan Quick ja osittain Tuukka Rask, he ovat reaktiivisuuteen pohjaavia maalivahteja. Esimerkiksi Lunqvist pelaa huomattavasti syvemmällä kuin moni muu huippumaalivahti ja se pohjautuu siihen, että haetaan reaktion kautta torjuntaa,” sanoo Laine. ”Tykkään itse Tuukka Raskin pelistä paljon. Hän on pystynyt päivittämään moderniin, rauhallisempaan tekniseen pelaamiseen viime vuosina. Samalla hän kuitenkin tekee yhä räjähtäviä haastoja. Sen takia hän on tälläkin kaudella ollut yksi NHL:n huippumaalivahdeista.”

Manuel Neuer mullisti maalivahti pelaamisen jalkapallossa. Hän alkoi pelata kuin libero. Jääkiekossa maalivahti ei pysty osallistumaan peliin yhtä aktiivisesti kuin jalkapallossa, mutta jääkiekossakin kyse on nimenomaan kenttäpelaajien ja maalivahdin yhteistyöstä. Aiemmin eurooppalaiset veräjänvartijat eivät juuri osallistuneet peliin maalin takana, mutta tähän on tullut selkeä muutos.

”Nykyään yhä enemmän vaaditaan lähes jokaiselta maalivahdilta hyvää mailapelaamista. Itsellä myös vaikuttanut, kun on pystynyt pidemmän aikaa pelaamaan mailalla hyvin niin pelaajilla ja valmennuksella on tieto ja luotto siihen, että pystyn niin tekemään ja saan siinä vastuuta,” sanoo Tuohimaa.

Maalivahdin rooli puolustuksen johtajana on tärkeä. Maalivahti näkee pelin eri vinkkelistä kuin kenttäpelaajat.

”Ohjaan peliä pääsääntöisesti puheella. Maalivahti näkee kentän hyvin lähes kokoajan ja pystyy helposti kertomaan mistä suunnasta puolustajalle tulee karvaaja antamaan painetta tai minne paineen alla olevan pelaajan kannattaa pelata kiekko,” sanoo Tuohimaa.

Six foot rule – eli onko koolla väliä?

”Se on kiistaton etu, jos olet pitkä. Jos olet pitkä, sinulla on paremmat edellytykset päästä huipulle,” sanoo Laine.

Alle kuuden jalan pituiset maalivahdit eivät herätä kiinnostusta NHL-skouttien keskuudessa. Jos olet lyhyempi kuin 182-senttiä, mahdollisuutesi nousta aivan terävimmälle huipulle skouttien silmissä hupenevat. Poikkeukselliset lahjakkuudet nousevat esiin, koosta riippumatta.

”Juuse Saros on pienikokoinen huippuvahti. Hän ei tee teknisiä virheitä juuri lainkaan ja on sillä saralla mielestäni maailman paras maalivahti,” Frans Tuohimaa sanoo.

Kuva: Riku Laukkanen

Tuohimaan mainitsemalla Saroksella on erityisominaisuuksia, joiden avulla hän erottuu kollegoistaan.

”Saros erottuu luistelutaidollaan ja liikkeellään. Sellainen spatiaalinen kyvykkyys, että hahmottaa oman tilansa suhteessa ympäröivään tilaan niin hyvin, että pystyy juuri sopivasti haastamaan vastustajia tehden itsensä isoksi. Samalla hän kuitenkin ehtii alaviistoon, jos tulee nopea syöttö sivulle,” sanoo Laine. ”Se vaatii, että pelikäsitys, fysiikka ja liikkumistaito ovat hyviä, jos on pienikokoisempi veskari.”

Isommat maalivahdit pystyvät lukemaan peliä paremmin ja saavat helpommin anteeksi virheitä huonossa sijoittumisessa. Se on suuntaus, johon tänä päivänä ollaan selkeästi menossa. Maalivahtien koko on kasvanut, mutta samalla koon kasvaessa maalivahdit ovat entistä urheilullisempia.

”Nythän nämä jätkät ovat ihan timanttia. He ovat niin nopeita, vahvoja sekä kestäviä, että maalien tekeminen on vaikeaa. Ennen se oli rumasti sanottuna niin, että laitettiin pullukat maaliin ja heiteltiin palloa seinään,” sanoo Riksman. ”Sen takia he kipuilevat NHL:ssäkin, että jätkät ovat niin hirveässä kunnossa, että maaleja on yksinkertaisesti vaikea tehdä.”

”Itselläni on mittaa metri ja 88 senttiä. Miellän olevani aika standardimitoissa nykymaalivahdiksi. En mikään hujoppi, mutta en pienikään,” sanoo Tuhoimaa. ”Tottakai, koko auttaa. Saa helpommin anteeksi pieniä teknisiä virheitä ja pelatessa itsensä ulos jostain tilanteesta, on ulottuvuudella vielä mahdollista pelastaa tilanne. ”

Pienikin maalivahti voi pärjätä tänä päivänä, mutta pärjätäkseen pienemmän on tunnistettava omat vahvuutensa. Pienemmällä on oltava selkeä erityisominaisuus, millä hän erottuu kilpailijoistaan. Laine korostaa monilajisuutta ja monipuolisuutta maalivahtien harjoittelussa. Olen aiemmin kirjoittanut monilajisuudesta, juttuun voi tutustua täällä.

”Kyllä ne, jotka ovat kentälläkin parhaita niin kyllä he ovat maalissakin parhaita. Eniten merkitsee motorinen kyvykkyys ja liikunnalliset taidot,” Laine sanoo. ”Kukaan ei maalivahdiksi synny vaan se on hyvää liikunnallisuutta ylipäätään.”

Vaikka koolla on väliä ja se auttaa siinä, että NHL-skoutit huomaavat sinut niin myös lyhyet maalivahdit voivat pärjätä. Janne Laine näkee, että Pasi Nurmisen kaltaisille katujätkämäisille taisteiljoille on aina tilausta tolppien välissä:

”Tuoreessa InGoal-Magazinen haastattelussa Las Vegasiin siirtynyt ruotsalainen kulttimaalivahti Robin Lehner nosti pinnalle keskustelua reverse-tyylin haitoista ja kulmikkuudesta. Maalissa voi edelleen pelata monella tapaa ja luovuuttaan voi käyttää huipputasollakin,” sanoo Laine. ”Lopulta veskaripelissä pärjää aina myös tällaiset tyypit kuin Pasi Nurminen, Robin Lehner tai Ron Hextal, joilla halu syödä kiekot on ihan hirveä. Heille on aina tilaa, vaikka se tekniikka tai pelityyli olisi vähän repaileisempi. Kun sinulla on tarpeeksi halua ja ballsseja niin voit dominoida, vaikka tekniikkasi ei olisi täysin viimeistelty joka tilanteessa.”

Maalivahdin tärkein lihas

”Kun pelasin Jokereissa niin Doug Shedden sanoi, että hänestä tuntuu, että kiekko on rantapallon kokoinen. Ihan sama, mitä sä teet niin olet aina tiellä,” sanoo Juuso Riksman. ”Sitten, kun tulee sellaisia fiiliksiä itselleenkin niin jotenkin se vire vaan syntyy.”

Joskus tuntuu kuin maali maalivahdin takana olisi kuin noiduttu. Veskari tuntuu ehtivän jokaisen kiekon tielle ja voittaa joukkueelleen yksin otteluita. Silloin voi sanoa, että maalivahti on vireessä. Se, mistä tämä mystinen vire syntyy on jotain, mitä maalivahdit eivät osaa itsekään selittää.

”Flow-tilaa on jopa vaikea sanoin kuvailla. Se on tila jossa keskittyminen on täysin hetkessä ja kaikki vaikeatkin asiat tuntuu helpolta. Moni sanoo että tuntuu kuin peli hidastuisi. Itsellä ehkä enemmän ajatus selkeytyy ja nopeutuu. Tätä täytyy torjunta torjunnalta rakentaa joka pelissä erikseen. Toki edeltävät hyvät ottelut saattavat helpottaa tilaan pääsyä,” sanoo Frans Tuohimaa.

Jos puolustus edessä vuotaa kuin vene, jossa ei ole tappia on maalivahdinkin vaikea päästä omalle tasolleen.

”Jos puolustajat sooloilevat eivätkä tee sovittuja asioita niin veskarillakin tulee äkkiä äitiä ikävä,” sanoo Riksman. ”Mutta jos yhteispeli puolustuksen kanssa toimii ja lumipallo lähtee liikkumaan oikeaan suuntaan niin sitä ei pysäytä oikein mikään. Silloin ei haittaa, vaikka vatsalla olisi ylimääräistä höttöä.”

Maalivahdin vireeseen tarvitaan koko joukkueen tukea. Silloin, kun joukkue edessä tekee sovittuja asioita on maalivahdinkin helpompi päästä peliin kiinni. Maalissa pelaaminen on kiinni paljon henkimaailman asioista. Usein maalivahdit jäävät kiinni rutiineihinsa, joita toistavat pelistä, viikosta ja vuodesta toiseen. Aina tämä ei kuitenkaan takaa täydellistä suoritusta.

”Samalla tavalla kenttäpelaajallakin on omia rutiineja, joiden kautta he rakentavat ja pitävät yllä omaa suoritustilaansa. Rutiinien tarkoitus on, että niiden kautta urheilija pystyy rakentamaan suoritustilan. Joskus sinun täytyy irtaantua rutiineista, että saat sen suoritustilan rakennettua,” sanoo Konttinen. ”Joskus tekee hyvää rikkoa rutiineja, että saisi rakennettua parhaan suoritustilansa.”

Maalivahdit ovat aiempaa atleettisempia urheilijoita ja harjoittelu on tänä päivänä muutakin kuin pallon heittelyä seinään tasapainolaudan päälle. Keskivartalon merkitys on korostunut ja se on nykyaikaisen veskarin tärkein lihasryhmä.

Kuva: Riku Laukkanen

”Tärkein fyysinen ominaisuus on sellainen tietynlainen fyysinen periksiantamattomuus,” sanoo Laine.

Tarkoitatko, että maalivahdin tärkein ominaisuus on korvien välissä, kysyn. Laine on hetken hiljaa ja vastaa:

”Niin.”

Petri Lajunen allekirjoitus

Monilajisuus – urheilun pitäisi olla innostumista ja onnistumista

Suomalaisessa jalkapallossa on kruunattu yksi kuninkaallinen. Hänen nimensä on Jari Litmanen. Kaikki tuntevat Litmasen suurteot jalkapallokentillä, mutta Litmanen oli lahjakas jääkiekkoilijakin, joka pelasi rinta rinnan sekä futista että jääkiekkoa aina 14-vuotiaaksi asti.

”Jääkiekkoilijaksi aikovan pitäisi harrastaa jalkapalloa, yleisurheilua ja kaikkia muitakin mahdollisia lajeja lihasten ja motoriikan tasapuolisen kehityksen varmistamiseksi. Tämä unohtuu helposti, kun lajit kilpailevat keskenään,” sanoo Teemu Selänteen isä, Ilmari Selänne Ari Mennanderin kirjassa Teemu.

Suomalaisen palloiluhistorian ehdottomat kuninkaat ovat molemmat pelanneet kahta lajia rinnan. Tänä päivänä monessa lajissa puhutaan varhaisen lajivalinnan tärkeydestä. Se nähdään ehdottoman tärkeänä urheilijan polun kannalta. Monilajisuus eli monen lajin yhtä aikainen harrastaminen on mahdollista, tänäkin päivänä.

Oletko törmännyt lukusarjaan 6 – 9 – 11? LIITU-tutkimuksessa mukana olleet tutkijat ovat. Lukusarja tarkoittaa, että kuusivuotiaana lapset aloittavat harrastamisen, yhdeksän vuotiaina he erikoistuvat lajiin ja 11-vuotiaina he lopettavat sen, koska ovat henkisesti tai fyysisesti väsyneitä.

”Jos meidän jätkille sanoisi, että tehdäänkö tästä lähtien niin, että syödään tästä eteenpäin vain hampurilaisia. Se jonkin aikaa menisi, mutta jossain vaiheessa alkaisi mieli tehdä lihapullia ja perunamuussia,” Juha Lind sanoo. Lindillä on takanaan mittava ura niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin. Valmentajana hän on tullut tunnetuksi siitä, että hän on antanut pelaajilleen mahdollisuuden monilajisuuteen eli harrastaa useampaa lajia samalla.

Parhaita esimerkkejä tästä ovat Casper Terho pelasi Viikingeissä jääkiekon C:n SM-sarjaa ja joutui tekemään lajivalinnan jalkapallon hyväksi, kun aika ei enää riittänyt molemmille ja siirtyi HJK:n riveihin. Hän on vain yksi esimerkki niistä monista pelaajista, joille Lind ja Viikingit ovat mahdollistaneet monen lajin yhtä aikaisen harrastamisen.

Lind sekä KIHU:n entinen johtaja Sami Kalaja painottavat molemmat , että monilajisuus ei ole mikään ainoa tie urheilijaksi vaan polkuja on monenlaisia.

”En sano, että monilajisuus olisi mikään autuaaksi tekevä asia. Maailma on esimerkkejä täynnä, kuten Tiger Woods ja Andre Agassi, jotka tekivät lajivalintansa hyvinkin ajoissa. Ei voi siis sanoa, että ei sitäkin polkua pitkin pääsisi,” Lind sanoo. ”Mutta, jos sä laitat hattuun kymmenen palloa ja nostat sieltä kahdeksan palloa niin todennäköisyys sille, että maailman huippu-urheilijoilla on taustalla laaja kirjo eri lajeja on aika suuri.”

”Harjoittelun laadun tulee olla monipuolista. Pitää tehdä selkeä ero monipuolisen ja monilajisen harjoittelun välillä. Se on jo selkeästi valmennuksen heikkoutta, jos valmennus ei tänä päivänä pysty liikuttamaan lapsia monipuolisesti. Se on menossa tänä päivänä parempaan suuntaan,” Lind näkee. ”Monessa lajissa vedetään tänä päivänä yli lajirajojen.”

Liian yksipuolinen harjoittelu lisää loukkaantumisten riskiä. Tämä korostuu tänä päivänä, kun yhä useamman nuoren perusliikunnan määrä esimerkiksi pihapelien muodossa on vähentynyt huomattavasti. Kuntotekijät ja tätä kautta lasten ja nuorten harjoitettavuus ei ole enää samalla tasolla kuin parikymmentä vuotta sitten.

”Jos harrastetaan vain yhtä lajia käy helposti niin, että tietyt kehonosat kuormittuvat, jolloin altistutaan rasitusvammoille. Viime vuonna Kokon Sami ja kumppanit julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan useammalla kuin joka kolmannella suomalaisella urheiluseura-nuorella on rasitusvammoja. Näitähän ei saisi olla ollenkaan,” sanoo Kalaja. ”

Monilajisuuden yksi suurimpia vahvuuksia fyysisen kunnon ja taidon kehittymisen lisäksi on ehkä hieman yllätyksellisestikin sen sosiaalisessa puolessa. Tätä painottavat sekä Lind että Kalaja.

”Jos katsoo samoja naamoja aamusta iltaan ja päivästä toiseen niin siinäki väsähtää. Siinä mielessä, jos harrastaa monia lajeja niin ryhmä vaihtuu ja sosiaalinen pääoma kasvaa,” Kalaja sanoo.

Kuva: Ilkka Saksa
Neljä Vuosaaren Viikingien kiekkoilijaa juhlimassa Hesa Cupin voittoa.

Varhainen erikoistuminen vai varhainen erehtyminen?

”Nuoret yritetään saada lukittumaan yhteen lajiin. Perheet ajattelevat, että siinä on hyvä paketti ja sitten aletaan harrastamaan sitä,” Lind sanoo. ”Silloin, kun itse olin Pohjola-leirillä ja valittiin ensimmäistä 16-vuotiaiden maajoukkuetta, niin hyppytestin kolme heikointa olivat Lasse Pirjetä Kärpistä, Jari Kauppila Reippaasta ja meikäläinen Jokereista. Sillä hyppytestillä ei sitten loppujen lopuksi ollut suurta merkitystä.”

Kolmikosta Lind (133) ja Pirjetä (146) pelasivat yhteensä 279 ottelua tarunhohtoisessa NHL:ssä ja Jari Kauppila teki mittavan uran kotimaisessa pääsarjassa.

”Yksi peruste monilajisuudelle on se, että se mahdollistaa urheilussa huipulle pääsemisen. Huipulle pääsee myös varhain erikoistumalla, mutta yleisempi reitti on, että on monilajitausta,” sanoo Kalaja. ”Monilajisuus auttaa siihen, että ihminen löytää sen oman liikuntaharrastuksen ja harrastaa sitä koko elämänsä. Samalla saamme parempia ja paremmin voivia työntekijöitä.”

Jääkiekko on viime vuosina kehittynyt suuntaan, jossa yhä nuoremmat ja nuoremmat pelaajat nousevat Liigaan. Tätä kautta nuoremmat pelaajat ovat päässeet tahkoamaan taaloja taalajäille. Juha Lind ei näe, että nuorilla olisi sen kiireempi kuin aiemminkaan päästä valtameren taakse pelaamaan.

”Kiire lähtee aikuisista, jotka taustalla toimivat. En usko, että ihmismieli olisi niin vahvasti muuttunut vuosien saatossa, vaikka maailma onkin muuttunut. Lapsi kasvaa tiettyä polkua, elettiin sitten 60- tai 2020-lukua. Kaikki kiire ja tohina on aikuisten aikaan saamaa,” hän sanoo.

Moni laji rummuttaa varhaisen erikoistumisen perään ja joidenkin lajien kohdalla tämä lieneekin tarpeellista. Suurimmassa osassa lajeista varhainen erikoistuminen on kuitenkin tarpeetonta. Päinvastoin monilajisuus voi tukea nuoren urheilijan polkua paremmin kuin tiukka pysyminen yhdessä lajissa. Joukkuelajeissa, lukuunottamatta jenkkifudista, on harvinaista, että oma laji löytyy vasta parikymppisenä. Joukkuelajeissakaan valintaa ei tarvitse tehdä vielä kuusivuotiaana.

”Saksassa keskimääräinen erikoistumisikä kaikki lajit huomioiden on 14,4 vuotta. Saksalainen jalkapalloväki on rummuttanut kovasti sen perään, että laji pitäisi valita varhain. Juuri hiljattain tutustuin selvitykseen, jossa todettiin, että saksalainen jalkapalloilija valitsee lajinsa 15-vuotiaana,” sanoo Kalaja. ”Norjassa oma päälaji valitaan keskimäärin 15,6-vuotiaana. Siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat aikaa sitten lopettaneet niin nämä eivät ole vielä edes valinneet lajiaan.”

Kuva: Ilkka Saksa

Lajin voi valita hyvinkin nuorena. Tämä ei varmastikaan estä huipulle nousemista, mutta sekä Lind että Kalaja suosittelevat, että harrastaa enemmän kuin yhtä lajia. Myöhemminkin ehtii nousta huipulle varsinkin yksilölajeissa. Yksilölajeissa esimerkkejä löytyy aina Usain Boltista lähtien, joka 14-vuotiaaksi asti pelasi krikettiä eikä Roger Federer ollut 17-vuotiaana päättänyt kumpaan panostaa tennikseen vai jalkapalloon. Joukkuelajeissa useamman lajin yhtä aikainen harrastaminen on mahdollista 15-vuotiaaksi, mutta usein siinä vaiheessa joutuu tekemään lopullisen lajivalinnan.

”Suurin syy, että niin paljon puhutaan varhaisesta erikoistumisesta on se, että halutaan varmistaa lisenssi- ja jäsenmaksut ja halutaan pitää kiinni nuoresta urheilijasta. On toki poikkeuksia, Henrik Dettmann sanoi, että 15-vuotiaalla urheilijalla pitää olla kolme lajia, joita harrastaa,” sanoo Kalaja.

Leikin kautta innostut ja onnistut

”Kaiken aa ja oo on liekki ja polte,” sanoo Juha Lind. ”Eikä se ole pelkästään urheilussa vaan kyllä se on sama kaikessa elämässä, jos haluat onnistua. Jos sinulla ei ole halua tai tahtoa, kun innostut niin onnistut.”

Tärkeintä nuorten kanssa toimimisessa on se, että miten lasten ja nuorten sisäisen liekin harrastusta kohtaan saa pidettyä yllä. Nykyaika tuo tähän omat haasteensa, koska nuorten vapaa-ajasta kilpailee moni muukin asia kuin harrastukset. Tämä on vaikuttanut myös siihen, että lasten ja nuorten peruskunto on rapistunut, kun kaikenlainen ”höntsääminen” ja pihalla pelaaminen ja muu liikunta on vähentynyt.

”Monilajisuus auttaa siihen, että liikevalikoima kasvaa, jolloin on enemmän työkaluja käytettävissä ja urheilija motivoituu paremmin harrastamaan. Jos taas puhutaan kuntopuolella niin monilajisuus kuormittaa kehoa monipuolisemmin, jolloin lopputulos on parempi,” sanoo Kalaja.

Kuva: Ilkka Saksa
Innostuminen luo onnistumista

Aiemmassa postauksessani, jossa pureuduin jääkiekkoon ja sen ominaisuusharjoitteluun, siinä Lari Joutsenlahti toi esille ruotsalaisen ja suomalaisen harjoittelun eroja. Hän näki, että Ruotsissa leikkimielisyys on mukana toiminnassa pidempään. Ruotsalainen kulttuuri on erilainen, Suomessa ollaan totuttu vähän ryppyotsaisempaan tapaan ajatella ja tehdä asioita, myös urheilua.

”Minulla oli KIHU:n vuosien myötä mahdollisuus nähdä maailman huippuja eri lajeissa ja en tiedä yhtään huipulla olevaa urheilijaa, jolla ei olisi pilke silmä kulmassa ja leikinomaisuutta tekemisessään,” sanoo Kalaja. ”Se on sillä lailla ristiriitaista, että kun suhtaudutaan ryppyotsaisesti niin samalla leikataan mahdollisuuksia mennä pitkälle.”