Tummat pilvet Longinojan yllä

Longinojan tulevaisuus
Kuva: Henrik Kettunen
Käykö Longinojan taimenille näin?

Tänään 14.3.2020 kello 14 – 16 piti olla Malmin VPK-talolla piti olla tilaisuus, jossa olisi puhuttu Malmin lentokentän rakentamisesta. Tilaisuuden järjestäjät olivat Malmin uhanalaisen luonnon tulevaisuudesta huolestuneet stadilaiset. Tilaisuuden peruutti korona. Sen takia sinun kannattaa lukea tämä. Tämä on tarina Longinojasta.

Suomen tunnetuin oja on ehdottomasti Longinoja. Se on Vantaanjoen ensimmäinen sivuhaara, joka vaeltaa läpi Malmin Kehä I:n alitse ja takaisin Vantaanjokeen se laskee Savelan kohdalla ja siitä myöhemmin mereen.

Longinoja on ainutlaatuinen. Harvassa ovat sen kaltaiset purot Etelä-Suomessa, jossa voi nähdä villin luonnontaimenen. Onneksi pääkaupunkiseutu näyttää mallia ja esimerkiksi Helsingin ja Vantaan alueelta löytyy kymmeniä Longinojan kaltaisia kaupunkipuroja. Niitä näkee vain merellä tai Lapin puroissa, mutta jos kulkee loka-marraskuussa Longinojalla niin silloin niitä voi nähdä käytännössä keskellä Helsinkiä. Aiemmin savipohjaisesta purosta on tullut kaunis elinvoimainen puro pitkälti talkoovoimin.

Talkootöiden historia yltää vuosituhannen alkuun, jolloin siellä havaittiin ensimmäisiä merestä nousseita taimenia. Ensimmäisen havainnon teki Mr. Longinoja, Juha Salonen vuonna 2001. Hän on kirjaimellisesti kasvanut Longinojalla, sillä hänen lapsuudenkotinsa sijaitsee aivan puron lähellä. Hän oli puron reunalla tupakalla, kun huomasi, että taimen pyrki ylävirtaan, mutta putkessa oli tukos, joka esti taimenen etenemisen. Salonen poisti tukoksen ja taimen kiitti jatkamalla matkaansa.

”Pari viikkoa siitä pidettiin ensimmäiset kunnostustalkoot ja heti seuraavana päivänä uusilla soraikolla oli jo taimenet kutupuuhissa,” sanoo Salonen. ”Talkootarve sille oli silloin akuutti.”

Kuva: Petteri Hautamaa
Longinoja on tärkeä isolle joukolle ihmisiä.

Alkuun talkoolaiset järjestivät kiviaineksen pitkälti itse. Tukijoina Longinojan alkutaipaleella oli SeaGood oy Fort Deli ja Alueuutiset. Nykyään Helsingin kaupungin rakennusvirasto tarjoaa kaiken kiviaineksen, mitä talkoolaiset tarvitsevat, että puro pysyy kunnossa. Tämä on taannut sen, että talkoolaiset ovat voineet moninkertaistaa puron kunnostusalan.

Välillä Salosen on saattanut löytää takapuoli pystyssä ojasta puhdistamassa pohjan kiviä tiskiharjalla ja muutenkin hän on puroaktiivi, jolla riittää aikaa jokaiselle purosta kiinnostuneelle. Talkoilla estetään eroosiota, että maa ei pääse sortumaan ojaan tukemalla rantapenkkoja puuaineksella sekä luodaan taimenen kudulle paremmat edellytykset.

Longinoja kiinnostaa ihmisiä. Jos alkuun talkoolaisten määrä oli yhden käden sormilla laskettavissa niin vuonna 2017 talkoolaisten määrä oli 112. Tähän on vaikuttanut myös se, että sosiaalista mediaa on hyödynnetty Longinojan tunnetuksi tekemisessä. Talkootyö ei ole jäänyt pelkästään siihen, että puro on saatu virtaavaksi ja elinvoimaiseksi. Se ei ole enää likaoja vaan kaunis elävä puro, mutta sen varrella kiertää myös Luontopolku, sekin Salosen käsialaa alunperin.

”Longinojan tärkeys on se, että se on esimerkki muille,” sanoo Salonen. ”Longinoja on todennäköisesti Suomen kutevin puro.”

Tutkija Ari Saura Luonnonvarakeskukselta on työskennellyt pitkään Longinojan kanssa. Hän on ollut mukana tekemäs-sä ensimmäisiä taimenen ja lohen kotiutusistutuksia sekä koekalastusseurantoja jo vuodesta 1997. On mahdollista, että Salosen näkemä taimen olisi ollut juuri näistä istutuksista.

”Tällä hetkellä Longinojassa on kolme taimenta per metri. Longinojan on kokoonsa nähden hyvin merkittävä,” sanoo Saura. ”Siellä viihtyvät hyvin myös purokatka ja kymmenpiikki, jotka ovat mainioita ravintokohteita taimenelle.”

Moni taimen vaeltaa Longinojalle, myös ne, jotka eivät ole siellä syntyneet. Tällä hetkellä Longinoja kantaa niin paljon taimenta kuin Longinojan kokoinen puro kykenee. Puhdasta vettä Longinojaan on virrannut Tattariharjun lähteistä. Kalaisa Longinoja on voinut olla joskus ennenkin, koska sen lisääntymiselle on siellä hyvät edellytykset, Sauran mukaan.

Kuva: Mikko Joensuu

”Tällä hetkellä Longinojan vesi on hyvin sähköä johtavaa hulevesien takia,” sanoo Saura. ”Veden sähkön johtokykyä nostavat muun muassa katujen sulana pitoon käytettävä maantiesuola, joka päätyy sitten Longinojaan.”

Isompiakin uhkia on kuin sadevesien huuhtomat hulevedet. Yksi niistä liittyy ehkä paradoksaalistikin Malmin lentokentän rakentamiseen.

”Mielestäni suurin uhka, kun lentokenttää rakennetaan on veden laadun heikkeneminen. Erityisesti veden pH huolettaa minua. Purossa sekä sen läheisyydessä elää monipuolinen ja lajirikas vesiperhos-fauna. Vesiperhoset ovat erittäin pH:n vaihteluille,” Juha Salonen sanoo. ”Vesiperhoset ovat myös tärkeää ravintoa taimenille.

Lisää tummia pilviä Longinojan ylle luovat rakentamisen aikaiset hulevedet sekä se, että lentokentän tilalle tulevat rakennukset tehdään pehmeälle savipohjaiselle maalle, joka on riski lähdeperäiselle purolle kuten Longinoja on. Longinojasta tekee ainutlaatuisen juuri lähdeperäisyys, jonka takia vesi on viileää ja kaupunkipuroksi hyvälaatuista. Siksi se on taimentiheydeltään Suomen parhaita vesistöjä

Kuva: Mikko Joensuu
Longinojan luonto on hyvin monipuolinen

”Malmin rakentamisen riskit Longinojalle ovat ensisijaisesti työnaikaisia. Olen perehtynyt Malmin hulevesiselvityksiin ja alueen hulevesien käsittelyvaatimukset ja puron aluevaraukset huomioivat Longinojan vedenlaadun ja ekologisen tilan ehkä paremmin kuin missään muussa kohteessa Suomessa,” sanoo ympäristöinsinööri Juha-Pekka Saarelainen. ”Malmin rakentamisen riskit Longinojalle ovat ensisijaisesti työnaikaisia.”

Tästä huolimatta työmaavesien näkökulmasta Longinoja on ympäristöinsinöörin painajainen.

”Rakentaminen kestää vuosikymmeniä ja yksikin rankkasade, jonka aikana työmaavesien käsittely pettää, voi aiheuttaa purolle ja sen kalastolle peruuttamatonta vahinkoa. Pohjarakentamisessa käytetään kalkki-sementtistabilointia, jonka liete päästessään valumavesien mukana puroon, nostaa veden pH:n erittäin korkeaksi,,” sanoo Saarelainen.

Haasteet eivät jää vain tähän. Jääkaudella Helsinki on ollut merenpohjaa. Itämeri oli tuolloin nykyistä laajempi ja suolaisempi.

Tämä näkyy maaperässä ja riskinä on, että maaperässä oleva rikkisulfaatti pääsee vapaaksi maaperästä ja ilman kanssa reagoidessaan siitä muodostuu rikkihappoa. Jos tätä ei tunnisteta ajoissa veden pH-arvo laskee liian pieneksi, joka on kaloille haitallista. Sulfidisaven pH on 4, kun kaloille alkaa jo muodostumaan ongelmia 5 pH-asteen kohdalla.

”Yleisesti työmaavesien käsittelyyn vaikein asia on aukikaivetun saven eroosio rankkasateiden aikana. Malmin tapaksessa se on rakentamisen aikana huomioitava katkeamatta kymmeniä vuosia,” sanoo Saarelainen.

Rankkasateiden aikana valumavesien kiintoainepitoisuus voi olla jopa 2000 milligrammaa litraa kohden. Nykyinen vaatimus työmaavesille on 300 milligrammaa litraa kohden, joten kiintoaineiden määrä, joka luontoon pääsee, voi olla jopa kolminkertainen. Kaupallisia tuotteita ei työmaiden valumavesien käsittelyyn ole ja resurssit valvontaan ovat pienet.

”Nykyinen vaatimus työmaavesille on 300 milligrammaa litraa kohden, mutta rankkasateen aikainen pitoisuus käsittelyn pettäessä voi olla lähes kymmenkertainen. Sellainen savipuuro täyttää kutusoraikot nopeasti,” toteaa Saarelainen.

Saarelaisen mukaan Suomessa kannattaisi ottaa mallia Ruotsista, jossa on määrällisten raja-arvojen lisäksi laadullisia vaatimuksia hulevesille. Ruotsissa hulevedet pitää käsitellä, jos hulevesien kiintoainepitoisuus ylittää 175 milligrammaa litraa kohden.

”Longinojan kannalta olisi erittäin tärkeää että tälläiset raja-arvot saataisiin käyttöön Suomessakin ennen Malmin alueen rakentamista,” Saarelainen sanoo. ”Ruotsissa on käytössä esimerkiksi Tukholman läänin raja-arvot, jotka velvoittaa hulevesien laadulliseen käsittelyyn katu-alueilla joilla ajaa yli 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Longinojan yläpuolella Kehä I:llä kulkee 60 000 ajoneuvoa vuorokaudessa eikä hulevesiä käsitellä mitenkään.”

Saarelainen on testannut yhdellä Staran työmaalla pilot-hankkeessa nykyaikaista työmaavesien käsittelyjärjestelmää ja tulokset olivat lupaavia. Biosuodatukseen perustuva laitteisto poisti 96 % kiintoaineesta. Tämän vuoden aikana laitteisto olisi tarkoitus saada kaupalliseen käyttöön. Ratkaisuja siis on tarjolla ja Saarelainen sekä Salonen kehuvat Helsingin kaupungin toimintaa asiassa. Ongelman saattavat kuitenkin aiheuttaa yksityiset urakoitsijat, jotka eivät välttämättä ole yhtä valveutuneita ympäristön suhteen kuin Helsingin kaupunki.

”Urakoitsijoiden tehtävä on rakentaa eivätkä he ole ole vedenkäsittelyn ammattilaisia. Työmaavesienkäsittelyyn ei ole tällä hetkellä valvontaa tai sanktioita, jonka takia kuormituspäästöjä kaupunkipuroihin sattuu vielä ikävän usein,” sanoo Saarelainen.

”Esimerkiksi maalämpöporauksien tekijät laskevat vesiä suoraan viemäriin,” Salonen sanoo.

Lajunen: Pullollinen koronaa

”Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla…”

Näin lauloi Eppu Normaali vuonna 1980 ydinvoimasta.

”Korona leviää
Jotkut siitä selviää
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla…”

Näin voisi laulaa Eppu Normaali 2020-luvulla.

Suomalaisessa tiedottamisen kulttuurissa on jotain kummallista. Tuntuu, että kriiseistä tiedottaminen on jumittunut jonnekin 1970-luvulle.

Tiesitkö, että yksin Tukholman alueella on yksin 60 korona-tartuntaa? Todennäköisesti tiesit.

Tukholmaan on matkaa hieman vajaat 400 kilometriä.

Ruotsalaiset ovat oikeasti huolissaan koronasta. Siellä korona-tartuntoja on niin paljon, että lieväoireisia ei edes testata, vain hoitohenkilökunta.

Me täällä Suomessa emme tunnu olevan kovin huolissaan. Tartuntatautien asiantuntijakin Pasi Penttinen on sitä mieltä, että eurooppalaiset suhtautuvat tautiin liian lempeästi.

Minä olen sitä mieltä, että suomalaiset suhtautuvat tautiin liian lempeästi. Luin tähän koronaan liittyen Twitteristä, että jonkun mielestä pelko on huono tunne. Myönnän, on kurja, sehän on negatiivinen. Jos hän ei tahdo pelätä, toivottavasti kuitenkin huolehtii edes hygieniastaan.

Opetusministeri Li Andersson kommentoi, että flunssassa ei saa tulla töihin. Saa nähdä, että toimiiko tämä neuvo ahkeriin suomalaisiin.

Me emme tiedä, onko korona vakava, mutta tiedämme sen, että se voi olla. Silti me suomalaiset matkustamme yhä kuten ennenkin, jos vain voimme. Ehkä ei kannattaisi.

Ehkä me emme suhtaudu tähän tarpeeksi vakavasti. Se, jos jokin itseäni harmittaa. Minulla on kaksi pientä lasta ja iäkkäät vanhemmat. Lapseni ovat todennäköisesti turvassa, vanhempani välttämättä ei. Omastakaan puolestani en voi olla varma.

Suomessa THL ja valtiovalta ovat mielestäni suhtautuneet tähän suhteellisen lungisti. Ehkä olisimme voineet olla vähän rajumpia, vaikka jolle kulle saattaa tulla paha mieli. Toivottavasti tämä ei ole suomalainen eläkeratkaisu…

Italia on seis, Kiina on seis, ehkä pian Yhdysvallatkin.

Bill Gates säätiöineen on vuosia tehnyt töitä toistaiseksi nimeämättömän taudin eteen.

”Koronavirus vaikuttaa taudilta, jota olemme pelänneet”, hän on sanonut.

Yhdessä tuttavani lapsen koulussa järjestettiin nyyttärit eilen. Nyyttärit! Olikohan nyyttärieväiden joukossa käsidesi tai saippua?

Onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy. Tutkimusmatkailija Degermanin kirjajulkkarit peruttiin, koska niin moni yritys ja koululuokka eivät osallistuneet tilaisuuteen viruksen pelossa.

Ai niin. Äiti, sulla on se teatteri perjantaina, peru se!

Monilajisuus – urheilun pitäisi olla innostumista ja onnistumista

Suomalaisessa jalkapallossa on kruunattu yksi kuninkaallinen. Hänen nimensä on Jari Litmanen. Kaikki tuntevat Litmasen suurteot jalkapallokentillä, mutta Litmanen oli lahjakas jääkiekkoilijakin, joka pelasi rinta rinnan sekä futista että jääkiekkoa aina 14-vuotiaaksi asti.

”Jääkiekkoilijaksi aikovan pitäisi harrastaa jalkapalloa, yleisurheilua ja kaikkia muitakin mahdollisia lajeja lihasten ja motoriikan tasapuolisen kehityksen varmistamiseksi. Tämä unohtuu helposti, kun lajit kilpailevat keskenään,” sanoo Teemu Selänteen isä, Ilmari Selänne Ari Mennanderin kirjassa Teemu.

Suomalaisen palloiluhistorian ehdottomat kuninkaat ovat molemmat pelanneet kahta lajia rinnan. Tänä päivänä monessa lajissa puhutaan varhaisen lajivalinnan tärkeydestä. Se nähdään ehdottoman tärkeänä urheilijan polun kannalta. Monilajisuus eli monen lajin yhtä aikainen harrastaminen on mahdollista, tänäkin päivänä.

Oletko törmännyt lukusarjaan 6 – 9 – 11? LIITU-tutkimuksessa mukana olleet tutkijat ovat. Lukusarja tarkoittaa, että kuusivuotiaana lapset aloittavat harrastamisen, yhdeksän vuotiaina he erikoistuvat lajiin ja 11-vuotiaina he lopettavat sen, koska ovat henkisesti tai fyysisesti väsyneitä.

”Jos meidän jätkille sanoisi, että tehdäänkö tästä lähtien niin, että syödään tästä eteenpäin vain hampurilaisia. Se jonkin aikaa menisi, mutta jossain vaiheessa alkaisi mieli tehdä lihapullia ja perunamuussia,” Juha Lind sanoo. Lindillä on takanaan mittava ura niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin. Valmentajana hän on tullut tunnetuksi siitä, että hän on antanut pelaajilleen mahdollisuuden monilajisuuteen eli harrastaa useampaa lajia samalla.

Parhaita esimerkkejä tästä ovat Casper Terho pelasi Viikingeissä jääkiekon C:n SM-sarjaa ja joutui tekemään lajivalinnan jalkapallon hyväksi, kun aika ei enää riittänyt molemmille ja siirtyi HJK:n riveihin. Hän on vain yksi esimerkki niistä monista pelaajista, joille Lind ja Viikingit ovat mahdollistaneet monen lajin yhtä aikaisen harrastamisen.

Lind sekä KIHU:n entinen johtaja Sami Kalaja painottavat molemmat , että monilajisuus ei ole mikään ainoa tie urheilijaksi vaan polkuja on monenlaisia.

”En sano, että monilajisuus olisi mikään autuaaksi tekevä asia. Maailma on esimerkkejä täynnä, kuten Tiger Woods ja Andre Agassi, jotka tekivät lajivalintansa hyvinkin ajoissa. Ei voi siis sanoa, että ei sitäkin polkua pitkin pääsisi,” Lind sanoo. ”Mutta, jos sä laitat hattuun kymmenen palloa ja nostat sieltä kahdeksan palloa niin todennäköisyys sille, että maailman huippu-urheilijoilla on taustalla laaja kirjo eri lajeja on aika suuri.”

”Harjoittelun laadun tulee olla monipuolista. Pitää tehdä selkeä ero monipuolisen ja monilajisen harjoittelun välillä. Se on jo selkeästi valmennuksen heikkoutta, jos valmennus ei tänä päivänä pysty liikuttamaan lapsia monipuolisesti. Se on menossa tänä päivänä parempaan suuntaan,” Lind näkee. ”Monessa lajissa vedetään tänä päivänä yli lajirajojen.”

Liian yksipuolinen harjoittelu lisää loukkaantumisten riskiä. Tämä korostuu tänä päivänä, kun yhä useamman nuoren perusliikunnan määrä esimerkiksi pihapelien muodossa on vähentynyt huomattavasti. Kuntotekijät ja tätä kautta lasten ja nuorten harjoitettavuus ei ole enää samalla tasolla kuin parikymmentä vuotta sitten.

”Jos harrastetaan vain yhtä lajia käy helposti niin, että tietyt kehonosat kuormittuvat, jolloin altistutaan rasitusvammoille. Viime vuonna Kokon Sami ja kumppanit julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan useammalla kuin joka kolmannella suomalaisella urheiluseura-nuorella on rasitusvammoja. Näitähän ei saisi olla ollenkaan,” sanoo Kalaja. ”

Monilajisuuden yksi suurimpia vahvuuksia fyysisen kunnon ja taidon kehittymisen lisäksi on ehkä hieman yllätyksellisestikin sen sosiaalisessa puolessa. Tätä painottavat sekä Lind että Kalaja.

”Jos katsoo samoja naamoja aamusta iltaan ja päivästä toiseen niin siinäki väsähtää. Siinä mielessä, jos harrastaa monia lajeja niin ryhmä vaihtuu ja sosiaalinen pääoma kasvaa,” Kalaja sanoo.

Kuva: Ilkka Saksa
Neljä Vuosaaren Viikingien kiekkoilijaa juhlimassa Hesa Cupin voittoa.

Varhainen erikoistuminen vai varhainen erehtyminen?

”Nuoret yritetään saada lukittumaan yhteen lajiin. Perheet ajattelevat, että siinä on hyvä paketti ja sitten aletaan harrastamaan sitä,” Lind sanoo. ”Silloin, kun itse olin Pohjola-leirillä ja valittiin ensimmäistä 16-vuotiaiden maajoukkuetta, niin hyppytestin kolme heikointa olivat Lasse Pirjetä Kärpistä, Jari Kauppila Reippaasta ja meikäläinen Jokereista. Sillä hyppytestillä ei sitten loppujen lopuksi ollut suurta merkitystä.”

Kolmikosta Lind (133) ja Pirjetä (146) pelasivat yhteensä 279 ottelua tarunhohtoisessa NHL:ssä ja Jari Kauppila teki mittavan uran kotimaisessa pääsarjassa.

”Yksi peruste monilajisuudelle on se, että se mahdollistaa urheilussa huipulle pääsemisen. Huipulle pääsee myös varhain erikoistumalla, mutta yleisempi reitti on, että on monilajitausta,” sanoo Kalaja. ”Monilajisuus auttaa siihen, että ihminen löytää sen oman liikuntaharrastuksen ja harrastaa sitä koko elämänsä. Samalla saamme parempia ja paremmin voivia työntekijöitä.”

Jääkiekko on viime vuosina kehittynyt suuntaan, jossa yhä nuoremmat ja nuoremmat pelaajat nousevat Liigaan. Tätä kautta nuoremmat pelaajat ovat päässeet tahkoamaan taaloja taalajäille. Juha Lind ei näe, että nuorilla olisi sen kiireempi kuin aiemminkaan päästä valtameren taakse pelaamaan.

”Kiire lähtee aikuisista, jotka taustalla toimivat. En usko, että ihmismieli olisi niin vahvasti muuttunut vuosien saatossa, vaikka maailma onkin muuttunut. Lapsi kasvaa tiettyä polkua, elettiin sitten 60- tai 2020-lukua. Kaikki kiire ja tohina on aikuisten aikaan saamaa,” hän sanoo.

Moni laji rummuttaa varhaisen erikoistumisen perään ja joidenkin lajien kohdalla tämä lieneekin tarpeellista. Suurimmassa osassa lajeista varhainen erikoistuminen on kuitenkin tarpeetonta. Päinvastoin monilajisuus voi tukea nuoren urheilijan polkua paremmin kuin tiukka pysyminen yhdessä lajissa. Joukkuelajeissa, lukuunottamatta jenkkifudista, on harvinaista, että oma laji löytyy vasta parikymppisenä. Joukkuelajeissakaan valintaa ei tarvitse tehdä vielä kuusivuotiaana.

”Saksassa keskimääräinen erikoistumisikä kaikki lajit huomioiden on 14,4 vuotta. Saksalainen jalkapalloväki on rummuttanut kovasti sen perään, että laji pitäisi valita varhain. Juuri hiljattain tutustuin selvitykseen, jossa todettiin, että saksalainen jalkapalloilija valitsee lajinsa 15-vuotiaana,” sanoo Kalaja. ”Norjassa oma päälaji valitaan keskimäärin 15,6-vuotiaana. Siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat aikaa sitten lopettaneet niin nämä eivät ole vielä edes valinneet lajiaan.”

Kuva: Ilkka Saksa

Lajin voi valita hyvinkin nuorena. Tämä ei varmastikaan estä huipulle nousemista, mutta sekä Lind että Kalaja suosittelevat, että harrastaa enemmän kuin yhtä lajia. Myöhemminkin ehtii nousta huipulle varsinkin yksilölajeissa. Yksilölajeissa esimerkkejä löytyy aina Usain Boltista lähtien, joka 14-vuotiaaksi asti pelasi krikettiä eikä Roger Federer ollut 17-vuotiaana päättänyt kumpaan panostaa tennikseen vai jalkapalloon. Joukkuelajeissa useamman lajin yhtä aikainen harrastaminen on mahdollista 15-vuotiaaksi, mutta usein siinä vaiheessa joutuu tekemään lopullisen lajivalinnan.

”Suurin syy, että niin paljon puhutaan varhaisesta erikoistumisesta on se, että halutaan varmistaa lisenssi- ja jäsenmaksut ja halutaan pitää kiinni nuoresta urheilijasta. On toki poikkeuksia, Henrik Dettmann sanoi, että 15-vuotiaalla urheilijalla pitää olla kolme lajia, joita harrastaa,” sanoo Kalaja.

Leikin kautta innostut ja onnistut

”Kaiken aa ja oo on liekki ja polte,” sanoo Juha Lind. ”Eikä se ole pelkästään urheilussa vaan kyllä se on sama kaikessa elämässä, jos haluat onnistua. Jos sinulla ei ole halua tai tahtoa, kun innostut niin onnistut.”

Tärkeintä nuorten kanssa toimimisessa on se, että miten lasten ja nuorten sisäisen liekin harrastusta kohtaan saa pidettyä yllä. Nykyaika tuo tähän omat haasteensa, koska nuorten vapaa-ajasta kilpailee moni muukin asia kuin harrastukset. Tämä on vaikuttanut myös siihen, että lasten ja nuorten peruskunto on rapistunut, kun kaikenlainen ”höntsääminen” ja pihalla pelaaminen ja muu liikunta on vähentynyt.

”Monilajisuus auttaa siihen, että liikevalikoima kasvaa, jolloin on enemmän työkaluja käytettävissä ja urheilija motivoituu paremmin harrastamaan. Jos taas puhutaan kuntopuolella niin monilajisuus kuormittaa kehoa monipuolisemmin, jolloin lopputulos on parempi,” sanoo Kalaja.

Kuva: Ilkka Saksa
Innostuminen luo onnistumista

Aiemmassa postauksessani, jossa pureuduin jääkiekkoon ja sen ominaisuusharjoitteluun, siinä Lari Joutsenlahti toi esille ruotsalaisen ja suomalaisen harjoittelun eroja. Hän näki, että Ruotsissa leikkimielisyys on mukana toiminnassa pidempään. Ruotsalainen kulttuuri on erilainen, Suomessa ollaan totuttu vähän ryppyotsaisempaan tapaan ajatella ja tehdä asioita, myös urheilua.

”Minulla oli KIHU:n vuosien myötä mahdollisuus nähdä maailman huippuja eri lajeissa ja en tiedä yhtään huipulla olevaa urheilijaa, jolla ei olisi pilke silmä kulmassa ja leikinomaisuutta tekemisessään,” sanoo Kalaja. ”Se on sillä lailla ristiriitaista, että kun suhtaudutaan ryppyotsaisesti niin samalla leikataan mahdollisuuksia mennä pitkälle.”

Trivial persut #1 – Populismin lyhyehkö oppimäärä

Oletko tapakristitty? Tapakristitty on sellainen, joka on yhteisön jäsen lähinnä tottumuksesta. Minä olen tapakokoomuslainen. Olen äänestänyt aina Kokoomusta ja siirtänen tämän lapsillenikin. Ja no minulla on omistusasunto, auto, kaksi lasta ja vaimo, joten kaiketi kuulun vahvasti keskiluokkaan, ja juuri heihin, joihin Kokoomuksen viesti on aina herkimmin osunut.

Silti tuntuu, että en ole ihan varma, mikä se Kokoomuksen juttu on. Miksi minun täytyisi vaaleista toiseen äänestää heitä? En suinkaan käsittele nyt utopiaa siitä, mitä Kokoomuksen tulisi havitella. Samalla kuitenkin se, että en tiedä, mitä Kokoomus tulevaisuudeltamme haluaa, saattaa selittää sitä, miksi Perussuomalaiset ovat tänä päivänä niin pop.

Ehkä tähän kysymykseen ja muihinkin kysymyksiin saamme vastaukset blogini Trivial persut-kirjoitussarjassa, jossa tutustun populismiin ja Perussuomalaisiin tarkemmin. Tämä on sarjan ensimmäinen osa. Viimeistään nyt kannattaa ottaa blogi seurantaan, jotta pysyt kartalla siitä, mitä paranee lukea, sillä lukeminen kannattaa aina.

Populismi rokkaa tällä hetkellä suurin piirtein kaikissa länsimaissa. Mutta, mitä se populismi on? Toimittaja Linda Pelkonen kysyi Politiikkaradiossa Timo Soinilta, onko populismi kansan kosiskelua. Soini myönsi, että on se sitäkin, mutta täydensi:

”Peter O. Wildesin mukaan hyve asuu yksinkertaisissa tavallisissa ihmissä ja heidän traditioissaan. Eli tavallisen ihmisen elinpiiri, hänen tapansa, hänen perintönsä on se, mitä kautta politiikkaa pitää tehdä. Kosiskelu on vain yksi demagoginen (kansankiihottamisen) metodi, mitä populistijohtaja voi käyttää.”

Miten tiede määrittelee, mitä on populismi? Kysyin asiaa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhöseltä. Hän myöntää, että se on kansan kosiskelua, mutta se on muutakin.

”On oikeastaan kaksi osittain päällekkäistä, mutta osittain eri suuntaan menevää määritelmää. Kansanomaisempi populismin määritelmä on, että luvataan kaikkea, mutta ei oikeasti sanotakaan mitään. Kaikki puolueet ovat jollain lailla populistisia, toiset enemmän, toiset vähemmän. Ne, jotka ovat vähemmän, haluaisivat olla enemmän, ” hän sanoo. ”Klassinen tieteellinen populismin määritelmä on kuitenkin kahtiajako eliitin ja kansan välillä.”

Nämä kaksi määritelmää, sekä kansanomaisempi että tieteellisempi populismin määritelmä, kulkevat usein rinnakkain. Soini sanoi samaisessa lähetyksessä presidentti Sauli Niinistöä populistiseksi. Viittasi muun muassa hänen puheluistaan Radio Suomen Luontoiltaan. Pyrhösen mukaan Niinistö ei ole pyrkinyt vastakkainasettelun lisäämiseen, joten sen määritelmän pohjalta presidenttiä ei voi kutsua populistiksi.

”Niinistö on pyrkinyt valitsemaan sanansa hyvin tarkkaan ja olemaan nimenomaan koko kansan presidentti, mutta mitään vastakkainasettelun lisäämiseen viittaavaa en ole huomannut,” Pyrhönen sanoo.

Populismi on ollut erityisen menestyksekästä oikeistopopulismina. Vasemmiston piirissä populismia on yritetty, mutta valmiita malleja ja esikuvia ei juurikaan ole. Vaikka meilläkin populismi on Vihreissäkin nostamassa päätään. Tästä esimerkkinä käy Vihreiden oman lehden Vihreän langan lakkauttaminen.

””Uskoisin, että Vihreä lanka on nostattanut yhteiskunnallista keskustelua. Käsittääkseni ongelma Vihreiden kannalta oli, että se nostatti myös ”vääränlaista” keskustelua. Sellaista, joka oli ajoittain kriittistä Vihreitäkin kohtaan tai ainakaan ei ollut linjassa Vihreiden oman viestinnän kanssa.” Pyrhönen sanoo.

Sutkautteleva Soini, hillitty Halla-aho

Vuonna 2017 Perussuomalaisten dramaattisessa puoluekokouksessa Jussi Halla-aho syrjäytti Timo Soinin puolueen vallankahvasta. Soini oli pitänyt kahvasta kaksin käsin kiinni 20 vuotta ja sen jälkeen talossa on hallinnut uusi maestro.

Nämä kaksi johtajaa ovat hyvin erilaisia, luonteenpiirteitään myöten.

”Soini naureskeli paljon ja kertoi kaskuja ja sutkautuksia, päinvastoin kuin Halla-aho, joka oikeastaan näyttää aina vakavaa naamaa. Siinä on tosi iso ero,” Pyrhönen sanoo.

Halla-ahon viesti on myös negatiivisempi. Hänen viestinsä on, että ”kaikki on menossa päin honkia”. Halla-ahon poliittinen viesti tulee esiin enemmän uhkien kautta. Hänen sanomansa on linjassa siihen globaaliin kehitykseen, joka populismilla on ollut.

”Soinin populismi on ollut paljon old schoolimpaa. Globaalin ajan suurimpia ristiriitoja on se, että kansallismieliset toimijat tekevät erittäin tiivistä ylikansallista yhteistyötä keskenään,” sanoo Pyrhönen. ”Ne tukevat toisiaan toistensa tilaisuuksissa ja ovat paljon enemmän samankaltaisempia kuin ennen. Old schoolimpi oli paljon kotikutoisempaa. Niille ei voinut sanoa yhtä yhteistä nimittääjää.”

Aiemmin populismi oli tehty kunkin kansakunnan omista tarpeista lähtien. Veikko Vennamon SMP on hyvä esimerkki tästä kotikutoisuudesta. SMP edusti rintamamiehiä, karjalan evakoita ja asutustilallisia. Uuden populismin retoriikkaa on paljon rajumpaa kuin vanhan populismin. SMP ei voinut haaveilla suurimman puolueen asemasta. Perussuomalaiset voivat haaveilla, gallupien perusteella se on tällä hetkellä suosituin. Edellinen gallup tehtiin viikko sitten.

”Uuden populismin resepti näyttää varsin menestyksekkäältä,” sanoo Pyrhönen.

Populismista ei voi puhua ilman, että puhuu Donald Trumpista. Trump on tuonut uudenlaisen keskustelukulttuurin politiikkaan. Suomessakin keskustelukulttuuri on kärjistynyt ja alatyylistynytkin. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä lienee Li Andersson, joka käytti Ylen A-studiossa termiä paskapuhe, kun Jussi Halla-aholla oli puheenvuoro. Kielenkäyttö ei onneksi ole Suomessa ollut yhtä terävää kuin ison meren takana ja oma toiveeni on, että se ei sellaiseksi muuttuisikaan. Viihdyttävää se saattaa olla, mutta tyylikkyys on siitä kaukana.

Benjamin Moffit teoksessaan Populism as a political style naulasi, että populismi on ensisijaisesti poliittista tyyliä. Hän listasi asioita, jotka siihen kuuluivat. Moffitilla oli perinteinen asettelu, jossa oli kansan ja eliitin vastakkainasettelu. Toinen on huonotapaisuus, sopivaisuuden rajojen ylittämistä, kuten meksikolaisten kutsumista raiskaajiksi.

”Tässä suhteessa Halla-ahon ja Trumpin kohdalla löytyy yhteneväisyyksiä,” Pyrhönen sanoo. ”Halla-ahon johtama faktio pääsi alunperin maahanmuuttovastaisten äänillä valtaan, mutta hiljalleen siihen rinnalle on tullut fokus sisäisiin vihollisiin eli vihervasemmistoon.”

”Sinivalkoista unelmaa, kohti kulkee askeleemme…” – eli Perussuomalainen utopia

Minä tiedän, millainen puolue Perussuomalaiset on. Minä olen tiennyt millainen Perussuomalainen puolue oli silloin, kun puoluetta johti Timo Soini. Vielä paremmin minä tiedän, millainen Perussuomalainen on, kun puoluetta johtaa Jussi Halla-aho. Mutta tiedänkö minä, millainen on se suomalainen, josta Kokoomus-johtaja Petteri Orpo puhuu. Hän puhuu kovasti niistä ahkerista keskiluokkaisista. En ole ihan varma, keitä he ovat. Kokoomuksella tuntuu olevan hyvin luterilainen näkemys nykyään siitä, että ahkeruus on ihmisen mitta.

Onko Perussuomalaisten gallup-menestyksessä kyse enemmän vanhojen puolueiden kriisistä? Siitä, että ne ovat jämähtäneet menneelle vuosituhannelle. Onko tässä yksi syy Perussuomalaisten suosioon, että he pystyvät vastaamaan ajan henkeen? Heillä on selkeästi oma juttunsa.

”Hyvä kysymys, en ole varma, onko minulla siihen hyvää vastausta,” sanoo Pyrhönen. ”Tutkimukseni mukaan kaikki tietävät, millainen on se maailma, mitä oikeistopopulistit myyvät. He pyrkivät siihen, että on tiukka laki ja kuri ja kansallisvaltioiden rajat. ”

”Vasemmistopuoluiden ja sosiaalidemokraattien ongelma on se, että he eivät ole oikein onnistuneet myymään enää utopiaansa vai onko ongelma se, että sitä utopiaa ei ole olemassakaan,” Pyrhönen päättää.

Kysymys on eittämättä mielenkiintoinen. Ehkä saamme vastauksia, kun seuraavassa osassa haastattelen kahta Perussuomalaisten kannattajaa.

Muista ottaa siis blogini seurantaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täälläkin niin et jää ilman, hei!

Uutisten vuoksi: Ohilaukauksia

Manchester on taas punainen! On nimittäin niin, että Manchester City on suljettu seuraavaksi kahdeksi kaudeksi ulos Mestarien Liigasta. Uefa ryhtyi tutkimaan Cityn touhuja, kun Der Spiegel julkaisi jutun siitä, kuinka eurooppalaiset suurseurat eivät ole noudattaneet reilun pelin sääntöjä toiminnassaan.

City narahti housut jalassa siitä, että Cityn omistaja Mansour bin Zayed al-Nahyan on maksellut liikaa joukkueen menoja omasta pussistaan. En tiedä, että tarkoittaako tämä, että Uefan mielestä on epäreilua, että Manchester Cityn omistaja on liian rikas?

Perustuslakivaliokunta päätti, että Suomen seuraava presidentti ei ehkä olekaan Pekka Haavisto. Haaviston toimista al-Hol-keississä päädyttiin pyytämään esitutkintaa, koska ei ollut perustuslakivaliokunta ei saanut oikein selvyyttä, että miksi konsulipäällikkö piti väen vängällä siirtää muihin tehtäviin. Niinpä Haaviston touhuja tutkii jatkossa stadilainen skoude.

Hallituksemme on muuten onnistunut paljon paremmin kansalaisten mielestä kuin Antti Rinteen johdolla. Kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että putkeen on mennyt sen jälkeen, kun Sanna Marin otti ohjat. Rinteen suurimpia haasteita taisi olla se, että hän puhui ulos sen, mitä sylki suuhun toi, kummempia kursailematta.

Tiedätkö muuten, miksi me suomalaiset puhumme putkeen menemisestä? Siksi, että edesmennyt Jorma Kinnunen puhui siitä, että keihäs menee sellaiseen putkeen, kun heitto onnistuu. Eli heitto meni putkeen niin kuin moni muukin juttu tänä päivänä. Pääsinpäs pätemään!

Mutta jos hallituksella menee kokonaisuudessaan hyvin niin Vihreillä menee vähän heikommin. Vihreät eivät malta odottaa oikein hallituksen kunnianhimoisen ilmastopolitiikan toimia ja oireilevat siitä. Huonompi homma on se, jos Vihreät tästä syystä lähtevät hallituksista. Poikkoilu ei tee hyvää parlamentarismille.

Toisaalta, kun katselee tätä pääkaupunkiseutulaista talvea niin ehkä niitä toimia voisi jo tehdäkin. Jäitä ei ole kuin grogilasissa ja sää on ollut hilpeä kuin marraskuussa jo neljä kuukautta perä jälkeen.

Tänään muuten kannattaa katsoa Mäkäräisen Kaisaa Yleltä. Voi olla, että hän ampuu vikan kerran huteja suorassa lähetyksessä.

Posituuttiset: Viikon kahdeksan positiivisia uutisia

1. Varkaudessa eli kavereiden kesken Varkkilassa on havaittu norppa. Tämä on ensimmäinen havainto pariinkymmeneen vuoteen, joten on erityisen hienoa, että Pohjois-Savoonkin ollaan saatu hylkeitä.

Kyseessä on todennäköisesti nuori yksilö, joka on etsinyt pesimäpaikkaa leudon talven takia.

Asiasta uutisoi Yle jo tammikuun lopulla.

2. Ulkoministeri Pekka Haaviston toimista al-Hol tapauksen yhteydessä alkaa esitutkinta. Mitään positiivistahan ei ole siinä, että poliitikkojen toimia pitää ylipäätään tutkia, mutta positiivista on se, että näin toteutuu niin kansalaisten kuin Haavistonkin oikeusturva.

Asiasta uutisoi muiden muassa Kauppalehti.

3. Jos olet ajatellut aloittaa punttisaliharjoittelun niin nyt se ei jää ainakaan siitä kiinni, että et tuntisi alan slangia. Kielikellon Riikka Klemetti on nimittäin koonnut bodaus-slangin sanakirjan.

”Käy pluggaa,” sanoisi Heikki Paunonen.

Uskalletaanko Suomessa harjoitella tarpeeksi kovaa?#2

Tähän juttusarjaan sain idean hierojan pöydällä, kun aloimme puhua suomalaisesta harjoittelusta ja siitä uskallammeko harjoitella tarpeeksi kovaa. Edellisessä jutussa tutustuin hiihtoon ja kestävyysharjoitteluun. Jutun voit lukea täältä. Tällä kertaa suurennuslasin alla on suomalaisille ehkä kaikkein rakkain laji: jääkiekko.

Uskalletaanko suomalaisessa jääkiekkoilussa harjoitella tarpeeksi kovaa
Kuva: Tommy Pohjola

Apuna matkassa on kaksi Suomen mestaruutta voittanut ja Tapparan urheilu- ja kehitysjohtajana tällä hetkellä toimiva Jussi Tapola sekä luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahti. Joutsenlahti on entinen alamäkiluistelija ja aktiiviuransa jälkeen hän on toiminut muun muassa HIFK:n luisteluvalmentajana ja hänen valmennuksessaan on harjoitellut Miro Heiskasen ohella moni muu suomalainen huippu.

Jussi Tapola on juuri saapunut Ruotsin Göteborgista, jossa on ollut seuraamassa paikallista harjoittelua viikon ajan.

”Suurin ero suomalaisten ja ruotsalaisten harjoittelun välillä on tällä hetkellä harjoittelumäärissä. Jos vertaa suomalaisten ja ruotsalaisten eroja niin Ruotsissa harjoitellaan tällä hetkellä puolitoista kertaa enemmän kaikkea kuin meillä,” sanoo Tapola.

”Jos miettii niin ovathan he vähän kaikessa edellä tällä hetkellä taktisesti ja fyysisesti,” sanoo Lari Joutsenlahti.

Joutsenlahti nostaa esille myös sen, että rekisteröityjä pelaajia Ruotsissa on vähemmän kuin Suomessa. Ruotsissa rekisteröityjä pelaajia on hieman alle 70 000 ja Suomessa 75 000. Silti NHL:ssä on puolet enemmän ruotsalaisia pelaajia kuin suomalaisia. Tätä tukevat myös tilastot, sillä suomalaisia pelaajia on taalajäillä esiintynyt tällä kaudella 47 ja ruotsalaisia 110.

Eroa selittänee se, että Ruotsissa olosuhteet harjoittelulle ovat paremmat kuin Suomessa. Puitteet niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin ovat paremmat kuin meillä ja Suomen kaivattaisiin halleja, joissa olisi mahdollisuus tehdä enemmän esimerkiksi laukaisuharjoituksia jään ulkopuolella.

Tapola on valmentanut Venäjällä ja hänellä on näkemystä ja kokemusta myös siitä, miten itänaapurissa harjoitellaan suhteessa härmäläisiin. Joutsenlahdellakin on kokemusta niin venäläisistä kuin ruotsalaisistakin pelaajista.

”Venäjällä on perinteisesti korostettu määrän merkitystä ja nyt venäläiset pelaajat kyllä jaksavat, mutta eivät ole niin nopeita,” sanoo Tapola.

Ruotsissa harjoittelun määrää ja tehoja on viime aikoina nostettu. Harjoituksissa mennään kovaa jopa pelien kustannuksella.

”Seurat vähän kilpailevatkin siitä, mikä seura harjoittelee kovimpaa,” sanoo Tapola ja nostaa esimerkeiksi Skellefteån ja Frölundan organisaatiot.

Nuoret pelaajat pystyvät ottamaan harjoittelua paremmin vastaan, mutta Tapolan saaman palautteen perusteella kokeneemmat pelimiehet ovat kovilla nousseiden harjoitusmäärien kanssa. Nuoremmat ruotsalaispelaajat ovat valmiimpia raskaampaan harjoituskuormaan ja toisaalta vanhemmat pelaajat tarvitsevat enemmän aikaa palautumiselle.

Joutsenlahti näkee, että Suomessa harjoitusmääriä ei ole syytä nostaa vaan on enemmänkin tarvetta panostaa harjoittelun laatuun.

”Paskin juttu, mitä Suomessa voisi tapahtua on, että nostettaisiin treenien määrää junioreissa. Päinvastoin pitäisi panostaa harjoittelun laatuun enemmän. Jos halutaan oppia taitoa niin pitää tehdä muutakin kuin kiertoja,” hän sanoo.

Tapolan mukaan harjoittelu Ruotsissa on mennyt siihen, että pelaajat eivät välttämättä saa parastaan irti peleissä. Tämä sitten voi vaikuttaa pelaajan itseluottamukseen ja pelisuoritukseen myös pidemmässä juoksussa.

Kari Jalonen on sanonut, että venäläinen pelaaja jaksaisi luistella, vaikka kuuhun. Suomessakin oli pitkään vallalla ajatus, että määrä korvaa laadun ja harjoittelua tehtiin turhan yksipuolisesti.

”Suomessa joukkueet treenaavat edelleen joukkueina liikaa. Pitäisi päästä vielä enemmän harjoittelemaan yksilöinä ja monipuolistaa harjoittelua,” Joutsenlahti sanoo.

”Enää ajatuksena ei ole, että tehdään mahdollisimman suurilla painoilla ja sitten nelikymppisenä on selkä, olkapää tai polvet rikki,” sanoo Tapola.

Venäläisessä harjoittelukulttuurissa on nykyäänkin ajatuksena, että jokainen pelaaja yksilöllisistä ominaisuuksistaan riippumatta harjoittelee samalla tavalla kuin muut.

”Suomessakin oli pitkään samankaltainen ajattelu. Ajateltiin, että kuhan ei vaan vahingossa harjoitella liian vähän,” sanoo Tapola

Suomessa harjoittelua on pyritty yksilöllistämään, jotta se tukisi pelaajan kehittymistä. Harjoitteluun liittyviä muuttujia on useita. Nämä pyritään tunnistamaan entistä paremmin ja aiemmin.

Yksi esimerkki on pelaajan biologinen ikä, joka saattaa poiketa kalenteri-iästä. Toinen pelaaja saattaa olla 15-vuotiaan tasolla ja toinen 13-vuotiaan, jolloin heidän pitää harjoitella eri tavalla. Toinen esimerkki liittyy pelaajien vartalotyyppeihin. Vartalotyyppejä on alettu tunnistamaan ja miettimään, että mikä harjoittelu sopii kellekin parhaiten. Jos jollekin tarttuu lihasmassa helpommin on hänelle pyritty enemmän tekemään nopeutta ja ketteryyttä, kun taas toinen hyötyy enemmän voimaharjoittelusta.

”Nuoremmissa tämä toteutuu käytännössä niin, että pelaajat ovat jaettu kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä harjoittelee pelkästään kehonpainolla, yksi ryhmä kuorman kanssa ja yksi näiden yhdistelmänä,” sanoo Tapola. ”B-junioreista lähtien harjoittelua yksilöllistetään vielä enemmän.”

Telian asiantuntija Pekka Saravo kommentoi puoliksi leikillään Telian lähetyksessä, että hän olisi kaivannut enemmän terävyyttä koko uransa ajan. Tapola on valmentanut Saravoa Tapparassa ja naurahtaa kuulleensa tämän.

”Juuri Pekan kohdalla kestävyys ja voimaominaisuudet olivat tapissa. Olisi pitänyt uskaltaa vaan tehdä enemmän terävyyttä.”

Jääkiekko on sekalaji. Siinä vaihtelevat niin matalaintensiteettiset osuudet kuin korkeaintensiteettiset osuudet, joissa tehot ovat korkealla. Vaihto kestää keskimäärin puolen minuutin ja minuutin välillä. Koko vaihtoa urheilijat eivät vedä kaasu pohjassa.

Sekalaji, kuten jääkiekko, luo harjoittelulle omat haasteensa. Suurin haasteista on se, että vaikka yhtä ominaisuutta painotettaisiin niin muutkaan eivät saisi suhteettomasti kärsiä. Tässä myös harjoittelun jaksottamisella on tärkeä osuutensa harjoittelun onnistumiselle.

Tappara on ollut tunnettu hyvinkin säntillisestä harjoittelusta. Siksi en malta olla kysymättä Tapolalta Tapparan harjoittelusta ja harjoittelun ohjelmoinnista tänä päivänä.

Tappara on saavuttanut seitsemänä viime vuotena peräkkäin mitalin. Tämä tarkoittaa sitä, että kevät on ollut pitkä ja yhteiset jääharjoitukset uutta kautta varten alkavat vasta elokuussa. Keväällä pelaajan kanssa keskustellaan niistä ominaisuuksista, joita hänen tulisi kehittää. Elokuulle asti harjoittelu on yksilöllistä, jossa painotetaan näitä kehitettäviä ominaisuuksia. Elokuussa alkavat yhteiset jääharjoitukset ja harjoittelua jatketaan läpi kauden niin, että nämä harjoitetut ominaisuudet eivät kärsisi muiden kustannuksella. Harjoittelun kuormaa vähennetään selkeästi vasta pudotuspelivaiheessa, jolloin harjoittelu muuttuu enemmän palauttavaksi kuin kehittäväksi.

”Tappioputkessakaaan harjoittelua ei oikein viitsi keventää, koska muut kuitenkin jatkavat harjoittelua ja menevät sitten keväällä ohi,” sanoo Tapola.

Jääkiekko on muuttunut. Kaikkien ei tarvitse olla parimetrisiä ja satakiloisia mörköjä, ei edes puolustajien. Erik Karlsson on valittu kahdesti NHL:n parhaalle puolustajalle jaettavan Norris Trophyn saajaksi olemalla käytännössä kentällä neljäs hyökkääjä ja pyörittämällä ylivoimaa.

”NHL:ää myöten on niin, että puolustajan tehtävänä voi olla pyörittää ylivoimaa ja tehdä pisteitä. Puolustaminen voi olla toissijaista,” sanoo Tapola

Tämä voi näkyä kulttuurinmuutoksena, joka näkyy suomalaisessa valmennuksessakin. Ruotsissa leikkimielisyys on mukana pelissä pidempään Joutsenlahden mukaan ja tämä on pikkuhiljaa alkanut näkyä suomalaisessakin valmennuksessa.

”Ruotsissa 2 vs. 1 – hyökkäyksessä koutsi voi sanoa, että sinä voit tehdä tällaisen tai tällaisen ratkaisun tai keksiä jonkun ihan oman. Suomessa kymmenen vuotta sitten kerrottiin, että sinä menet maalille ja sinä olet takamies. Nyt meilläkin on menty vähän Ruotsiin päin,” sanoo Joutsenlahti.

Suomalaisessa jääkiekossa on tunnistettu se, että pelaajan urheilullisia ominaisuuksia voisi kaivaa esille enemmänkin. Varsinkin huipputasolla asioita on tehty oikein, mutta asioita voi tehdä vieläkin paremmin ja koko ajan etsitään optimaalista tasapainoa levon ja harjoittelun välillä.

”Levon ja harjoittelun suhde on se haastavin, että ne ovat tasapainossa. Uskon, että meillä on vielä varaa kiristääkin. Ideaali on jossain Ruotsin ja Suomen välillä,” Tapola sanoo.

Paivaperho.com allekirjoitus

Uutisten vuoksi: Valuvia vikoja

”Duunaripuolueen puheenjohtajalla pitää olla punainen kravatti,” jotakuinkin näin sanoi ex-pääministerimme Antti Rinne Yökylässä Maria Veitola ohjelmassa.

Duunarit käsi pystyyn. Kelle tämä on tärkeää?

Ketä ovat nykyajan duunarit? Ennen duunarit olivat tehdastyöläisiä, nykyään he ovat siivoojia ja kassan työntekijöitä.

Kokoomuksen äänestäjät taas ovat ahkeraa keskiluokkaa.

Vihreät taas ovat nuorten ja naisten puolue ja he ovat vähän paremmin koulutettuja, oikeasti.

Perussuomalaisia äänestävät miehet.

Keskustaa äänestävät vanhat.

Ja RKP:tä äänestävät suomenruotsalaiset.

Keskustaoikeistolla ei mene tänä päivänä kovin hyvin, missään. CDU on tästä hyvä esimerkki. Se joutui turvautumaan AfD:n apuun osavaltion pääministerivaaleissa. Koplauksen tuloksena Angela Merkelin seuraajaksi mietitty Annegret Kramp-Karrenbauer luopui haaveistaan ryhtyä liittokanslerin hommiin.

Samalla pääministeriksi valittu Thomas Kemmerich katsoi paremmaksi erota, koska ei halunnut olla äärioikeiston valinta pääministeriksi.

CDU on ymmärtääkseni vähän niin kuin Suomen Keskusta. Keskusta on etsinyt itseään aika kauan ja taisi kadottaa itsensä lopullisesti Sipilän Juhan kaudella, kun ex-Maalaisliiton talouspolitiikka oli kokoomuslaisempaa kuin Kokoomuksen oma talouspolitiikka.

Keskusta korjasi kiitokseksi talouden oikaisemista tappion vaaleissa. Hallitusovi pidettiin kuitenkin kutsuvasti raollaan ja näin laitettiin Keskustan tuella pystyyn yksi kaikkien aikojen värisuora hallitus.

Mutta oikeastaan Keskustan ongelma on nykyään se, että se on nykyään liian keskellä. Kaikista suunnista vuotaa joko Vihreiden tai Perussuomalaisten laariin. Kokoomuskaan ei oikein tiedä, missä pitäisi seisoa, ollako liberaali vai arvokonservatiivi. Oikeastaan kaikki vanhat nitisevät liitoksistaan. Voi jopa kysyä, että ovatko puolueet jääneet edelliselle vuosituhannelle?

Samanlaisia valuvikoja tuntuu olevan niin ulko- kuin kotimaassakin ja samat aiheet framella.

Kiinasta on valunut corona-virus on vaatinut ensimmäisen uhrinsa Euroopassa. Tällä viikolla siitä saatiin taas uusia uutisia. WHO arvioi, että kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä voisi saada tartunnan eli tämä tarkoittaisi, että jopa 52 miljoonaa ihmistä voisi kuolla tautiin.

THL rauhoittelee ihmisiä turhasta panikoinnista. Kaikkien taudin saaneiden riski kuolla tautiin on yhden prosentin luokkaa. Vertailun vuoksi paiserutto tappaa jopa 30 – 60 prosenttia tartunnan saaneista.

Nämä ovat kuitenkin arvailuja ja voi olla, että tauti pysähtyy Kiinaan. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Viikon seitsemän posituuttiset

Posituuttinen

1. Tänään alkaa koululaisten hiihtolomat pääkaupunkiseudun koululaisten lisäksi lomaa viettävät myös turkulaiset ja porilaiset lapset. Viikolla 9 lomaa on muun muassa Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kotkan ja Seinäjoen kouluissa. Viimeisenä lomansa aloittavat Pohjois- ja Itä-Suomen kuntien oppilaat viettävät lomiaan viimeisinä.

Lisää koulujen loma-ajoista voit lukea täältä.

2. Eilen 13.2. vietettiin penkkareita ja lukioissa tanssittiin wanhojen tanssit. Penkkarien eli penkinpainajaisten perinne alkoi aikoinaanHelsingin ollessa ainoa kaupunki, jossa ylioppilaskirjoitukset järjestettiin. Stadilaiset saattelivat ulkopaikkakuntalaiset junaan. Myöhemmin perinne laajentui, kun helsinkiläiset halusivat omia perinteitään, rekiajeluiksi. Sotien jälkeen tulivat rekat mukaan kuvioihin.

3. Suomalaisbiologi Hanna Rostia on löytänyt todennäköisesti uuden nisäkkään. Minioravan kokoinen puoliapina on nimeltään pikkugalago. Lajimääritys on vielä kesken, koska dna-näytettä ei ole vielä saatu, mutta todennäköisesti kyseessä on uusi laji.

Asiasta uutisoi ensimmäisensä HS. Linkistä kuultavissa muun muassa pikkugalagojen ääntä.

4. Vuoden johtolankapalkinto meni Poriin. Porilainen kirjailija Arttu Tuominen putsasi palkintopöydän verevällä dekkarillaan Verivelka. Teos on Tuomisen viides dekkari. Vanha sanonta viides kerta toden sanoo, piti jälleen paikkansa vai oliko se kolmas?

Asioista uutisoi Yle.

Faijailua # 1 : Lapseni tekivät minusta neron

Ennen vuotta 2016 minut tunnettiin siitä, että saatoin kävellä palaveriin tai tapaamiseen ilman kalenteria. En kirjoittanut juurikaan mitään ylös, mutta silti muistin sen, mitä oli sovittu.

Vuonna 2020 minut tunnetaan siitä, että kävelen palaveriin tai tapaamiseen ilman kalenteria ja en muista, mitä sovimme. Tämä johtuu osakseen vanhasta tottumuksesta ja osakseen siitä, että en muista ottaa kalenteria mukaan.

Olin sopinut tänään ajan tehdäkseni puhelinhaastattelun. Muistin ajan, ilman kalenteria. Mutta olin hävittänyt muistiinpanoni, joten emme päässeet aloittamaan niin ajoissa kuin olisin toivonut.

Juoksin himaan duunista. Lähtiessä duunista etsin epätoivoisesti hanskojani. Löysin ne himaan tullessani eteisen lattialta.

Viime kevätjuhlassa hävitin kolme kappaletta diplomeita. Suureen ääneen ilmoitin ketkä saavat diplomit. No eivät sitten heti löytyneetkään, kunnes löytyivät. Juhallisuudet ehkä hiukan kärsivät tästä…

Niin. Kiitän lapsiani. Armaani, liikavarpaani. Kuormitatte kovalevyni niin, että sinne ei mahdu kaikki data, mitä sen pitäisi käsitellä.

Mutta ei se mitään. Viimeisten tutkimusten mukaan olen ilmeisestikin nero. Ainakin lähes. Ilman teitä en olisi edes lähellä.

Faijailua
Mä oon faija. Mikä on sun supervoimasi?