Sain kutsun juhannussaunaan Eroselta. Hän sanoi, että nyt kyllä kannattaisi tulla nimittäin paikalle tulisi tietokirjailija Risto Pulkkinen, joka on kirjoittanut kirjan Suomalainen kansanusko. Hän perehtynyt suomalaiseen kansanuskoon ja Eronen luonnehti, että Pulkkinen olisi erinomainen vieras nimenomaan juhannussaunaan.
“Totta kai tulen,” vastasin.
“Jo vain. Kuule sillä Pulkkisella on pari toivetta ja sinä voisit hoitaa ne.”
Niinpä niin! Perinteiseen juhannussaunaan kuuluu muun muassa pyhästä lähteestä kannettu vesi sekä leppäpuusta tehdyt halot. Erosen mökin lähellä oli lähde, josta kannoin veden saunaan. Halot sain kuin sainkin kokoon liiteristä. Tämän jälkeen kaivoin vihtaan ainekset kaikista mahdollisista löytämistäni lehtipuista. Kun sauna humisi lämpimänä, jäin istumaan ja odottamaan saunan kuistille, että Eronen ja Viljakainen sekä kunniavieraamme saapuivat.
Järvelle katsellessani ajattelin, kuinka ihanan kaunista tämä alkukesä on. Huokaisin, ja kesken huokaukseni kolmikko olikin paikalla. Esittäydyimme ja lähdimme kylpemään.
Lähteestä kannettu löylyvesi sihahti, kun heitin vettä kiukaalle. Sauna oli lämmitetty tarkasti Pulkkisen ohjeiden mukaan. Löylyt tuntuivat niin jumalaisilta, että ehkä tässä olikin jotain pyhää, mietin. Siinä me istuimme neljä miestä rivissä lauteilla ja heitimme pyhää vettä kiukaalle.
“Mikä vitun keskikesän juhla tää muka on?” Viljakainen kysyi. “Kesä alkaa kesäkuun alussa ja pari viikkoa siitä, niin vietämme keskikesän juhlaa. Täh?”
Istuimme hiljaa. Eronen ja minä tiesimme, että kysymys ei ollut esitetty meille.
“Luulen, että suomalaisilla ei ole ollut tällaista vuoden pisimmän päivän juhlaa. Meillä on ollut Ukon vakkojen juontiloppukeväästä tai alkukesästä. Riippuen siitä, miten oltiin päästy kylvämään ja sitten oletettavasti tämä Karhun päivä heinäkuun puolen välin tienoilla,” Pulkkinen kertoi rauhallisesti. “Mä luulen, että meillä ei ole ollut vuoden pisimmän päivän juhlaa, koska kansa ei ole edes pystynyt laskemaan, milloin on vuoden pisin päivä.”
“Mitä helvettiä me sitten oikein juhlitaan? Lajunen, missä on bisset?” Viljakainen kysyi.
“Älä huolikaan, minulla on punaviiniä,” virkkoi Eronen.
“Hyi. En mä bastussa mitään vineton litkuu litki.”
“Ennen kristillistä juhlaa juhannuksen tienooseen on varmasti siltiliittynyt hyvin vahvaa magian harjoittamista. Siinä hengessä, että kun luonto on kaikkein kukostavimmillaan, niin sitä luonnon voimaa ikään kuin värvätään itselle ja tuleviin tarpeisiin.”
Kuuntelimme korvat höröllä Pulkkisen kertomusta siitä, kuinka vanhalla kansalla oli tapana harjoittaa magiaa nimenomaan alkukesästä. Kristillisenä aikana sitten nämä monet tavat ovat keskittyneet juuri juhannukseen.
“Karhunpäivätkö ovat sitten olleet ihan oikea keskikesän juhla?” kysyin.
“Kyllä mä näin sen haluaisin nähdä. Heinäkuun puolella luonto alkaa olla aika loppuun kasvanut, mutta silloin tilastollisesti on ollut kesän lämpimin ajankohta. Alkukesän raivokas kasvu ja vihreys ovat epäilemättä tuottaneet sellaista ajattelua, että samaa kasvuvoimaa värvätään meihin ihmisiinkin,” vastasi Pulkkinen. “Silloin kerättiin naapurin pellolta heiniä. Ne kuivatettiin ja syötettiin talven mittaan karjalle ja kerättiin kastetta. Magiaa harrastettiin mitä moninaisimmilla tavoilla varmasti joka talossa.”
Viljakainen ilmoitti menevänsä uimaan. Munasillaan kuulemma. Itse ujostelin ja vedin simmarit jalkaan. Luovutettuamme talviturkit palasimme saunan lämpöön. Viljakainen heitteli klapeja uuniin.
“Miks nää puut on tätä leppää?” Viljakainen kysyi osoittaen kysymyksensä minulle.
“Leppä on koettu väekkääksi eli puuksi, jossa oli tuonpuoleista voimaa. Leppä tulee esille monissakin maagisissa yhteyksissä. Leppä on yhdistetty sieluun,” Pulkkinen vastasi puolestani.
“Ai miks?” kysyi Viljakainen, joka kapusi takaisin lauteille.
“Se tulee siitä, että kun lepän katkaisee niin se punertuu se leikkauspinta. Mahla muuttuu ihan verenpunaiseksi ja joissain sukulaiskansojen kielissä leppä on ihan sielupuu.”
“Aha,” sanoi Viljakainen ja kehoitti minua lyömään löylyä.
Istumme hiljaa. Tulen humina ja hiljaisuus seuranamme katsomme edessämme avautuvaa maisemaa. Mieli lepää. Tätä on taas odotettu pitkä talvi ja viimein se on tässä.
“Kohta se on taas talvi ja odotamme, että joulupukki tulee,” huokaisen.
“Ei täällä oo ku yks tonttu ja se oot sä,” Viljakainen sanoo. “Oisko tää Lajunen sellainen saunatonttu, häh?”
“Saunatonttu oli kyllä aika kova tonttu. Saunanormit oli tiukat ja niiden kontrolloija oli vastaavasti hyvin räyhäkkä olento,” Pulkkinen sanoi.
“Minun mummoni kertoi aina tonttutarinoita minulle ja tuntui, että hän itsekin uskoi niihin,” sanoin.
“Milloin mummosi oli syntynyt?” Pulkkinen kysyi.
“1920-luvulla.”
“Tosi hienoa, että olet päässyt kuulemaan niitä. Minulta on kysytty, mihin tämä tonttuperinne on hävinnyt. Yksi olennainen kysymys on maaltamuutto, se kerrontayhteisö hajosi ja toinen on keinovalo tietysti. Tonttujahan nähtiin yleensä hämärissä. Samalla lailla tuli sähkökiukaat eikä tullut enää häkämyrkytyksiä, jotka ovat tonttunäkyjä varmasti provosoineet.”
Mielenkiintoista. Heitin vettä kiukaalle. Hiki valui pitkin nenän päätä. Viljakainen tarttuu vastaan ja alkaa hakata selkäänsä.
“Onpa kummallinen vasta? Tässähän on kaikenlaista puuta. Eiks nää oo yleensä koivua? Mikäs juttu tässä on takana?” hän kysyy ja katsoo Pulkkiseen.
“Tätä eivät varmasti miehet niinkään harrastaneet, mutta naiset pyrkivät vastomisella kohottamaan seksuaalista viehätysvoimaansa. Se oli tarkkaa puuhaa. Vasta piti tehdä mahdollisemman monesta lehtipuulajista, jotta niiden kaikkien elinvoima saataisiin vihtomisen kautta,” sanoi Pulkkinen.
Viljakainen nyökkäsi. Hän katsoi hetken vihtaa ja alkaa läiskiä minua selkään.
“Tästä sulle elinvoimaa.”
Saunan ja uimisen jälkeen istumme saunan kuistilla ja katselemme järvelle. Eronen juo viiniä, minä olen hankkinut meille muille oluet sekä lähdevettä.
“Liittyykö tähän olueeseen jotain symboliikkaa vai oliko se vaan hyvän viljavuoden tai rikkaan talon merkki?” kysyn.
“Tavattoman hyvä kysymys. Tämä oluen juominen on tänä päivänä arkipäiväistynyt. Eihän sitä ennen ollut varaa juoda joka päivä. Se oli rituaalijuoma,” Pulkkinen sanoi.
Kohotimme maljat ja toivotimme hyvää juhannusta. Jossain kukkui käki. Järven pinta oli tyyni.
Hyvää juhannusta!
paivaperho.wordpress.com 